Jouko Turkka, nerokas ideoija, törkeä nöyryyttäjä
Hannu Harju, Narri, nero, nöyryyttäjä. Siltala 2025.
Mikä tämä mies oikein oli, sitä kyselee Hannu Harju kirjassaan Jouko Turkka, Narri, nero, nöyryyttäjä? Harju käy kirjassaan läpi Jouko Turkan (1942-2016) teatterihistorian, ensin maakuntakierroksen Seinäjoki, Joensuu, Kotka ja sitten Helsingin kuviot, kaupunginteatteri, Teatterikorkeakoulu ja muut.
Näyttää siltä, että Turkka oli teatterissa edelläkävijä, ideoija ja toteuttaja. Hänellä oli uusia näkemyksiä siitä, mitä teatteri voisi olla, ja hän pyrki niitä toteuttamaan. Toteuttamisen keinot olivat sitä luokkaa, että hän kaikkialla ajautui sanaharkkaan erityisesti teatterien johtokuntien kanssa mutta myös henkilökuntien kanssa. Hän lähti ovet paukkuen.
Hannu Harjun kirja näyttää hienosti sen, miten Turkassa piileksi ikään kuin kaksi persoonaa. Oli ideoija, keksijä, uuden luoja, joka herätti ihastusta. Mutta oli sitten myös tämä toinen puoli. Ideoiden saaminen käytäntöön, teatteriesityksiksi, paljasti toisen Turkan. Nöyryyttäjän, alistajan, väkivaltaisen huutajan.
Hannu Harju itse ei ilmeisesti ole joutunut Turkan raivon kohteeksi, mutta hän on lukenut teatterilaisten kirjoituksia ja haastatellut Turkan kanssa työskennelleitä. Pariin kertaan Harju kuvaa tilannetta, jossa joku miespuolinen näyttelijä työlääntyy harjoitustilanteeseen niin pahoin, että huutaa Turkalle: Nyt minä tapan sinut.
Turkka pani etenkin naisnäyttelijät koville. Monet näistä ovat kirjoittaneet kokemuksistaan, ja tiettävästi suurin osa Turkan aikana Teatterikorkeakoulusta eronneista oli naisia. Tässä kirjassa naiset ovat kuitenkin pienessä roolissa. Ainoastaan muutama vanhemman polven naisnäyttelijä kertoo kokemuksistaan.
Hannu Harju yrittää tutkia, miten on mahdollista, että Turkka pystyi lähes 50 vuotta vaikuttamaan näin vahvasti suomalaiseen teatterikeskusteluun. Siitä huolimatta, että hän todellakin lähti ovet paukkuen milloin mistäkin, ja että myös hänen nöyryyttävää ohjaamistyyliään oli kritisoitu julkisesti.
Todennäköisesti Turkan negatiivisia tekoja katsottiin aluksi läpi sormien, kun ihasteltiin hänen ideoitaan. Lisäksi nöyryyttäminen näytti lisääntyvän iän myötä, joten se ei ehkä alkupuolen töissä vielä ollutkaan niin hurjaa kuin esimerkiksi Teatterikorkeakoulussa. Siellä se osui nuoriin, joilla ei ollut kykyä tai uskallusta pitää puoliaan.
Narri, nero ja nöyryyttäjä on hyvä lisä suomalaiseen teatterikirjallisuuteen. Mutta lukisin mielelläni myös sellaisen teoksen, joka kuvaa sitä, miten Turkka kohteli naisnäyttelijöitä. Ja ehkä laajennettuna, miten naisnäyttelijöitä on teatterissa kautta aikojen kohdeltu.
Ritva Sorvali
