Hyvä että osasto 4 säilyy Viime syksynä Marjoniemen terveyskeskuksen osasto 4:n lakkautusta perusteltiin miljoonasäästöillä. Sittemmin on käynyt ilmi, että kun…
Lukudraamoja Kouvolan Teatterissa Kouvolan Teatteri on tempaissut tänä keväänä muun muassa esittämällä kaksi lukudraamaa. Tämä tarkoittaa sitä, että näyttelijät ovat…
Me kaikki voimme auttaa kotoutumista Viestintä on vaikea laji. Huomaan epäonnistuneeni siinä kirjoittaessani Ashrat Benyamin haastattelusta KS 11.2.2016. Siteerasin haastattelusta…
Kannattaako maahanmuuttajien kokemuksia hyödyntää? Kouvolan Sanomat julkaisi 7.2.2016 egyptiläissyntyisen Ashraf Benyamin haastattelun. Hän on muuttanut Kouvolaan vuonna 1996. Haastattelun…
Tavallisen yrmeitä suomalaisia Tavallisuuden aave, käsikirjoitus ja ohjaus Saara Turunen. Ensi-ilta Q-teatterissa 19.2.2016. Saara Turusen kirjoittama ja ohjaama Tavallisuuden aave…
Runomiehet lavalla innosti runon äärelle Kouvolan Teatterin miesnäyttelijät tempaisivat runoilla keskiviikkona 9.3.2016. He lukivat pienellä näyttämöllä sekä uutta että vanhempaa…
Huoli veljestä täyttää elämän Roope Sarvilinna, Kateissa. Tammi 2015. Roope Sarvilinnan esikoisromaani Kateissa kertoo veljeksistä, Juntusesta ja Höntysestä, joista toinen…
Miksi halvemmista hoitopaikoista luovutaan? Ihmeekseni luin taas Kouvolan Sanomista (17.3.2016), että ”Marjoniemen vähennykset luovat painetta Poksiin”. Kun Marjoniemestä vähennetään halvempia…
Viekö kotiuttaminen pohjan kotouttamiselta? Oikeus- ja työministeri Jari Lindström kirjoitti (KS mielipide 17.3.2016) että turvapaikan saaneille pitää aloittaa heti tehokas…
Kafkan teksti kertoo myös nykyajasta Franz Kafka, Oikeusjuttu. Dramatisointi ja ohjaus Heidi Koskinen-Järvisalo. Rooleissa Janne Järvisalo, Aija Kajama, Simo-Pekka Patrikainen,…