Lappi tuntureineen ja ihmisineen levittäytyy Brita-Kajsan ympärille
Katja Kettu, Brita-Kajsa. Otava 2026.
Brita-Kajsa (1805-1888) oli Pohjolan pasuusan eli laestadiolaisen herätysliikkeen perustajan pastori Lars Levi Laestadiuksen (1800-1861) vaimo. Kirjan aikajanan mukaan Brita-Kajsa olisi syntynyt Peurauressa, joka näyttäisi olevan Ruotsin puolella, jopa lähellä Norjan rajaa. Sieltä Brita-Kajsa hiihti kuudennella kuulla raskaana Lars Levin perään Karesuandoon, jossa heidät Brita-Kajsan painostuksesta vihittiin 1827.
Tämä kirja kertoo Brita-Kajsasta minämuodossa, siitä mitä tämä milloinkin teki, ajatteli, miltä tästä tuntui, kun Lars Levi kulki kuukausitolkulla matkoillaan milloin minkäkin asian perässä. Lars Levi muun muassa yritti päästä mukaan tiedepiireihin ja matkusteli tämän takia etelässä muun muassa Tukholmassa.
Melkoinen urakka Brita-Kajsalle oli kestitä viikko- tai kuukausitolkulla ranskalaista seuruetta, jonka oppaana Lars Levi kulki, kun nämä yrittivät tutustua Lapin asioihin. Laestadiuksen perhe asui tuolloin Karesuandon pappilassa Enontekiössä Suomen käsivarressa.
Brita-Kajsa synnytti 24 vuoden aikana 15 lasta, joista ilmeisesti vain kymmenkunta jaksoi elää aikuiseksi asti. Itsestään selvää on, että Brita-Kajsa huolehti pappilan huushollista, ruokahuollosta ja lastenhoidosta. Lars Levi tuli ja meni, ja hänen ajatuksensa olivat aivan muualla kuin kotiasioissa. Onneksi Brita-Kajsalla oli apujoukkoja ja muutama naisystävä, joiden kanssa hän pystyi jakamaan kokemuksiaan.
Koska Lars Levi oli yleensä seksuaalisesti aktiivinen, Brita-Kajsa piti selviönä, että tällä on pitkillä reissuillaan naisia siellä sun täällä, ja Brita-Kajsa sai näistä suhteista myös tietoja. Ja kun laestadiolaisuus kirjan lopulla roihahti kunnolla liekkeihin, sen yhtenä lieveilmiönä näytti olleen myös seuraporukan seksuaalisuuden keskinäinen roihahtaminen.
Miksi laestadiolaisuus roihahti Lapissa? Katja Kettu kuvaa hienosti lappalaisten alemmuudentunnetta sekä suomalaisten että ruotsalaisten rinnalla. Etenkin naiset olivat sitä alinta kastia. Kun Lars Levi Laestadius julisti saarnastuolista, että te olette yhtä hyviä kuin muutkin, teillä on oikeus siihen mihin muillakin eikä teidän tarvitse alistua mihin tahansa, tämä julistus otti tulta.
Virkavallan kovat otteet ja ihmisten viinalla huonoihin kauppoihin houkutteleminen olivat tuhonneet monta perhettä. Kun sakot olivat maksamatta, eikä isännällä ollut antaa tytärtä virkamiehelle luonnossa maksajaksi, saatettiin perhettä kiristää huonoihin sopimuksiin, joiden seurauksena maat ja porot vaihtoivat nopeasti omistajaa. Käräjillä voitti aina joku muu kuin lappalainen.
Mielenkiintoista on esimerkiksi katseen voima. Alemman piti laskea katseensa ylemmän edessä, näin etenkin naisten kuului tehdä. Mutta jos alempi nosti katseensa ja katsoi ylempäänsä suoraan silmiin, tätä ei siedetty: ”Se herätyksen voima vauhkoonnutti ruottalaiset vallanpitäjät. Oli tullut valituksia, ettei lappalaine ennää kattonu maahan ylempiänsä tavatessa vaan toljotti suoraan silimiin.”
Katja Kettu kuvaa Brita-Kajsaa ainakin osittain lapin sanoilla. Sanoista ja kielestä puhutaan kirjassa paljonkin, siitä ovatko lappalaiset saaneet käyttää omaa kieltään vai onko heidän ollut pakko opetella lukemaan ja kirjoittamaan jollain muulla kielellä. Yleensä on ollut pakko.
Kirjan lopulla on suorastaan 5-sivuinen lähdeluettelo, jossa on lueteltu kirjoja, haastatteluja ja muuta lähdemateriaalia. Hyvin laajan aineiston läpi Katja Kettu oli siis suodattanut tämän kirjan materiaalin. Hän kuvaa Brita-Kajsaa, henkisesti ja ruumiillisesti vahvana lappalaisena kansannaisena, joka on joutunut taipumaan moneksi, hoitamaan kaiken ja kestämään sekä yhteisön että miehensä aiheuttamat ilot ja surut. Molempia on riittänyt.
Katja Kettu on myös löytänyt laestadiolaisuuden yhden ytimen, tarpeen nostaa Lapin kansa alistelusta asemasta muiden tasolle.
Ritva Sorvali
