Vuosi 1918 ansaitsee käsittelyn yhä uudelleen ja uudelleen
Onnenvirta, ooppera. Säveltäjä Auri-Helena Nikkinen, libretisti-ohjaaja Eini Annukka Perälä, kapellimestari Heidi Hämäläinen. Esitys Kuusankoskitalossa su 9.8.2026.
Onnenvirta kuvaa Kymenlaaksoa. Osa kohtauksista sijoittuu 2000-luvulle, ja niissä nuoret pohtivat suhteita toisiinsa ja isovanhempiensa osuutta vuoden 1918 tapahtumiin sekä ihailevat Kymijoen maisemia. Reilusti yli puolet kohtauksista sijoittuu Kymenlaakson vuoteen 1918 tai sen liepeille.
Vaikuttavimpia olivat vuotta 1918 kuvaavat osuudet. Esimerkiksi kohtaus, jossa työväki vaati 8-tuntistä työpäivää, oli suorastaan hurja toistuvine Vaadimme-huutoineen. Myös Antonin ja Hildan kohtaukset, jotka saattoivat alkaa ajan sanomalehden lukemisella, olivat vaikuttavia.
Nykyaikaan sijoitetut nuorten kohtaukset kevensivät raskasta aihetta. Lisäksi nuorten esittäjät Matilda Nikkinen Aadana Matti Skyttä Jerenä lauloivat hienosti. Kevennyksestä kävivät myös vuoden 1918 kohtauksissa lasten kepeät osuudet ja laulut.
Vuosi 1918, kansalaissota, sisällisota, siinä meillä on pähkinää purtavaksi vielä toiset sata vuotta. Edelleen tämä on niin tärkeä aihe, että hattua nostan jokaiselle, joka sitä rupeaa käsittelemään. Tässä esityksessä molemmilta puolilta oli uhriksi valikoitunut sellainen henkilö, joka yritti hillitä vihan lietsontaa. Ja silti hänet ammuttiin.
Kuusankoskella punaisten teloittamaksi oli valittu tehtaanjohtaja Gösta Björkenheim. Häntä esittänyt Janne Erkkilä yritti epätoivoisesti miettiä tilanteeseen ratkaisua. Hänen vaimonsa Märta joutui puhumaan vauvajuttunsa seinille, kun mies vain suri syntynyttä tilannetta. Molemmat lauloivat vakuuttavasti
Valkoisten uhri oli kotkalainen Anton. Jussi Vänttinen esitti tätä sekä puhuen että laulaen niin selkeästi, että ei tarvinnut turvautua libreton apuun. Anton yritti hillitä punaisten kiihkoa, mutta ei se auttanut. Vaimo Hildana Eini Annukka Perälä myötäili miestään ja esitti vaikuttavan suruaarian miehensä kuoleman jälkeen.
Tekstissä toimivat parhaiten lyhyehköt repliikit, joita saatettiin vielä toistaa. Yksi tällainen on Gösta Björkenheimin repliikki: ”Pelkään! -Kaikkialla kai pelätään. Päivä päivältä vihan voimaan herätään.” Pitkien selittävien repliikkien sijaan lyhyet ja toistettavat kiteytykset jäävät paremmin mieleen. Esimerkiksi työläisten kuoron vaatimukset olivat tästä hyvä esimerkki: ”Vaadimme, vaadimme, 8-tuntista työpäivää.”
Taustakuvat ja vuosiluvut toimivat hyvin. Niiden avulla rekvisiitan siirtelyt pysyivät kohtuullisina. Taustan suuri kellotaulu kertoi mihin suuntaan aikaa oltiin milloinkin menossa, eteenpäin vai taaksepäin. Esityksessä käytettiin hienosti toista katsomonreunaa vaikuttavissa tilanteissa kuten teloitettavien kuljetuksessa.
Orkesteri aloitti kohtaukset kulloiseenkin aiheeseen sopivalla sävyllä. Nuorten rakkausvirityksiä sävytti erityylinen musiikki kuin teloituskohtauksia. Erityisesti jäi mieleen lasten osuuksien kepeän reipas meno.
On hienoa, että paikallisista aiheista tehdään esityksiä. Tämä on varmaan paras tapa luoda yhteisyyttä Kymenlaaksoon, tehdä tästä alueesta meidän juttumme. Ja mitä vakavammasta aiheesta on kyse, sitä tärkeämpää sitä on käsitellä.
Monilla suvuilla on vielä hampaankolossa käsittelemättömiä aiheita kansalaissodasta. Nämä asiat saattavat lähteä purkautumaan, kun ihmiset kokevat tulleensa nähdyiksi ja kuulluiksi kipeän aiheensa kanssa. Kun heidät otetaan tosissaan, kun heidät noteerataan.
Mikä tahansa esitys voi jollekulle olla tällainen kuulluksi tulemisen kokemus.
Ritva Sorvali
