Tango soi heinäpellolla ja tanssilavalla
Onnen maa, musiikkinäytelmä. Teksti Markku Pölänen. Ohjaus ja sovitus Jukka Keinonen. Musiikin sovitus ja johto Antti Nykänen. Ensi-ilta Kouvolan Teatterin suurella näyttämöllä 9.9.2011.
Kouvolan Teatterin Onnen maa on tasapainoinen musiikkinäytelmä. Siinä on sopivasti elämän arkea, huumoria, työtä ja tanssia. Se pitää otteessaan koko ajan, tilanteet ja tunnelmat vaihtelevat nopeasti eikä missään vaiheessa jäädä jahkaamaan liian pitkäksi aikaa samaa asiaa. Myös roolit on miehitetty onnistuneesti. Onnen maa tarjoaa 1960-luvun nuorille nostalgisen paketin tuon ajan juhlaa ja arkea.
Juhlaa ja keveyttä esitykseen tuo se, että eletään osittain päähenkilön eli Tenhon (Veli-Matti Karén) unelmissa. Tenho on mieltynyt tangoihin, jotka soivat hänen päässään lähes tauotta. Tangojen laulamisessa Tenhoa auttaa oikea tangokuningas, jota Kouvolassa esittää Petri Hervanto. Arkea esitykseen tuo 1960-luvun maalaistalon työntäyteinen kesä. Eikä työtä suinkaan rajata kahdeksan tunnin päiviin silloin kun heinät pitää saada kuivina latoon.
Huumoria syntyy ennen kaikkea vanhan isännän dementiasta. Niin vakava kuin muistisairaus oikeasti onkin, näytelmän lähes huvittavin kohtaus näyteltiin, kun vanha isäntä luuli vuoteensa vieressä istuvia poikiaan naapurin isänniksi ja kertoi näille miten mitättömät pojat hänelle oli annettu: toinen on tyhmä ja toinen laiska. Muutenkin isännän sängyn äärellä näyteltiin monta puhuttelevaa kohtausta.
Kyseessä on tavallaan kolmen sukupolven näytelmä. Arimo Haltsosen ja Sirkka Seitun esittämä vanha pari väistyy vähitellen talon vallankahvasta. Raimo Räty nuorena isäntänä ”kyllä minä akkani hoidan” mentaliteetilla ja Nina Petelius-Lehto lievästi tanssinhaluisena emäntänä ryhtyvät heti antaumuksella miettimään, miten mitäkin uudistaisivat. Jose Viitalan esittämä Tapi-poika kuuntelee todella tarkalla korvalla aikuisten puheita ja seuraa muutenkin näiden elämää.
Tenholla on mielessä vain tangot ja naiset. Oli Tenho sitten heinäpellolla tai tanssitavalla, tangot soivat hänen korvissaan. Eeva Markkasen esittämä hehkeä meijerilaborantti saa Tenhon värisemään, mutta panee vipinää muihinkin kylän miehiin. Taustalla tilannetta seuraa lapsuudenystävä Laura, Satu Taalikaisen esittämänä.
Kyseessä on maalaiskomedia, joten totta kai siihen kuuluvat juorueukot, joita Hannele Laaksonen ja Jaana Raski ansiokkaasti esittivät. Kyläläisiin kuuluu myös Tenholle kateellisia ja riidanhaluisia humalikkaita, näitä esittivät Petteri Tykkä ja Ilmo Ranne.
Selkeä-äänistä ja jämäkkää pastoria esitti teatterin uusi löytö Timo Mäkinen. Seurakohtaus ja kekseliäästi esitetty hautajaiskohtaus toivat oman hyvän lisävärinsä maalaiskylän henkiseen ilmastoon. Tuhlaajapoikateemaa käsitellään moneen otteeseen ja sillä viittaillaan tietenkin maailmalta tyhjätaskuna kotiin palanneeseen Tenhoon.
Näytelmän monien aiheiden joukosta ylitse muiden nouseekin juuri Tenhon elämäntilanne. Hän on nuori mies vailla selkeää suuntaa, hän haahuilee sitä ja tätä, mutta ei saa oikein otetta mistään. Tilanne lienee tuttu myös nykynuorille: kaikille vihreä oksa ei löydy heti, vaan sitä voi joutua etsimään vuositolkulla. Toivottavasti nykynuorillakin on Tenhon elämänusko: joskus minä vielä saan otteen jostain.
Ritva Sorvali
