Sotavanki Anton pohjalaisemännän apuna kesällä 1944
Ann-Luise Bertell, Halun ja surun maa. Karisto 2026.
Rut on pohjalaisen maalaistalon tytär, jonka aviomies Verner joutuu sotaan. Verner viipyy sotaretkellään viitisen vuotta.
Rut hoitaa lastensa kanssa ison maalaistalon töitä. Kun Rut kuulee, että maatiloille on mahdollisuus saada avuksi venäläisiä sotavankeja, hän lopulta suostuu pyytämään tällaista apua. Niinpä Anton tulee Rutin avuksi.
Anton tulee huhtikuussa 1944, auttaa kevättöissä, auttaa lehmien kanssa, auttaa kaikessa mahdollisessa. Rut puhuu ruotsia ja Anton ukrainan kieltä. Jollain tavalla hommat hoituvat, Anton oppii koko ajan lisää ruotsin sanoja.
Oikeastaan Ann-Luise Bertellin yksi teema onkin kuvata sitä, miten kommunikaatio onnistuu ilman yhteistä kieltä, jos siihen on halua. Eleet, ilmeet, äänensävyt, näyttäminen ja mikä milloinkin saavat ymmärryksen syntymään.
Anton vaikuttaa joka suhteessa erinomaiselta apumieheltä. Hän on ahkera, taitava, nopea ja iloinen. Hänen mukanaan Rutin kotiin tulee uutta elämää, naurua, laulua, elämänhalua. Lisäksi Rut joutuu taistelemaan itseään vastaan, kun hän haluaisi Antonin yhä lähemmäksi itseään.
Kyläläiset valvovat Rutin moraalia. Kun Anton tuotiin, Rut sai ohjeet, että vanki on pidettävä mahdollisimman kaukana ja öisin lukkojen takana. Lukkoja ei ole käytetty, vanki on syönyt muiden kanssa tuvassa, myös lapset ovat tutustuneet häneen. Vanki on käynyt hoitamassa myös kyläisten eläimiä.
Kun sota loppuu syyskuussa 1944, tulee Rutin kotiin melko pian ilmoitus, että vangit pitää palauttaa Neuvostoliittoon 14.10.1944. Hieman ihmettelin Rutin ja Antonin julkisia jäähyväisiä. Koko kesän oli oltu varpaisillaan, mutta nyt kaikki saavat nähdä, millainen heidän suhteensa on ollut.
Suurin osa Halun ja surun maasta käsittelee kesää 1944 kaikkine maalaistalon töineen ja tuolloin kehkeytyvää Rutin ja Antonin kiellettyä suhdetta. Kun Anton lähti ja Verner palasi invalidina sodasta, elämä Rutin talossa jatkui. Ei kuitenkaan aivan entisellään.
Ritva Sorvali
