Paikallinen kirjasto palvelee kaikkia monella tavalla
Kiitos Anne Nissiselle kirjoituksesta ”Kun kirjasto sammuu, asuinalue hiljenee.” KS 22.9.26. Tuossa kirjoituksessa Nissinen hienosti kuvailee, kuinka kirjasto palvelee kaikkia ja vielä monella tavalla.
Mutta mitä säästöjen tiimellyksessä pitäisi tehdä?
Samalla aukealla tiistain 22.9. lehdessä puhutaan pääkirjaston remontin siirtymisestä noin kolmella vuodella. Onko mahdollista ajatella, että myös suunnitellut kirjastojen lakkautukset siirtyvät samalla tavalla eteenpäin. Jospa niiden säilyttämiseksi siirron aikana keksittäisiin jotain.
Jostain lehtijutusta on jäänyt mieleeni, että pääkirjaston remontin yhteydessä sinne sijoitetaan muitakin palveluita kuin kirjasto. Onko näitä muita palveluita mahdollisuus sijoittaa olemassa oleviin kirjastoihin myös ilman suurempaa remonttia? Antaisiko tämä elinaikaa lakkauttamisuhan alaisille kirjastoille?
Monilla on edelleen kotonaan melkoinen määrä kirjoja, joita on aina vuosittain viety Myllykosken kirjataloon. Voisiko kirjastoissa olla laajempi nurkka näille kirjoille, joita voisi sinne vie viedä ja samalla ehkä löytyisi jokin kiinnostava kirja myös kotiin vietäväksi?
Paikallinen kirjasto on niin monella tavalla hyvinvointiimme vaikuttava laitos, että sen säilyttämiseksi kannattaa miettiä keinoja.
Ritva Sorvali
Kouvola
