Anjalankoskella syödään hevosenlihaa
Sirkku Peltola, Suomen hevonen. Ohjaus Jukka Salmela. Esitys Anjalankosken teatterissa su 6.11.2011.
Suomen hevonen on kiertänyt Suomen teattereita jo kohta 10 vuotta. Kantaesitys oli Kom teatterissa vuonna 2004. Maaseudun autioituminen ja samalla läkähtyminen EU-byrokratian alle lienevät näytelmän suosion syitä.
Yksi syy lienee myös maalaisihmisten yllättävän näsäkkä replikointi, etenkin mummo sananlaskuineen kunnostautuu tässä. Sitä voi tietenkin kysyä, että onko näin ärhäkkä replikointi uskottavaa autioituvassa maalaiskylässä?
Anjalankoskella huomasin seuraavani ja kuuntelevani erityisen tarkasti Minnä Sipisen esittämää Merviä, uskoin hänen henkilöönsä. Myös Antero Raanojan esittämä talon ex-vävy touhusi ongelmiensa keskellä niin luontevasti, että surku tuli. Samoin tuli surku Tomi Iivosen esittämää aikamiespoikaa takkutukka Kaita kohtaan.
Sen sijaan tuvassa toisilleen totuuksia laukovat äiti ja tytär (Raijaliisa Laukkanen ja Sinikka Lakka) olivat paikoin niin runsassanaisia, että jo kuunnellessa alkoi tulla ähky. Olisiko joitain sananlaskuja tai muita viisauksia voinut vaikka karsia? Jaana Kurittu yllätti taas muuntautumiskyvyillään, tällä kertaa 12-vuotiaana Jaanana. Irja Kettusen esittämän naapurin tytön kanssa tytöt melskasivat kuin murrosikäiset ainakin.
Näyttämölle oli lavastettu talon tupa jääkaappeineen ja pakastearkkuineen. Kaikki tapahtui tuvassa, ikkunasta katsottiin mitä pihalla touhutaan ja puhuttiin maantiestä ja läheisestä kirkonkylästä. Yhteys muuhun maailmaan takkusi hieman maksamattomien puhelinlaskujen ja television mykistymisen takia. Onneksi tytöillä oli netti yläkerrassa. Nuorten energia toimi muutenkin vanhempien valitusten vastavoimana.
Ritva Sorvali
