Aino Kallas pakolaisena Ruotsissa vuosina 1944-1953
Suvi Ratinen, Pakolainen. Otava 2025.
Suvi Ratinen kuvaa koskettavasti kirjailija Aino Kallaksen ja tämän perheen sodanjälkeisiä vuosia, kun heidän piti paeta Virosta eikä Suomeenkaan uskaltanut jäädä. Niinpä piti jatkaa Ruotsiin.
Suomeen ei voinut jäädä sen takia, että Suomen piti palauttaa Neuvostoliittoon kaikki sen kansalaiset. Neuvostoliitto oli valloittanut Viron, joten kaikki virolaiset olivat nyt siis neuvostoliittolaisia. Aino Kallaksen oli pitänyt ottaa Viron kansalaisuus mennessään naimisiin virolaisen Oskar Kallaksen kanssa. Niinpä hänkin oli nyt virolainen ja samalla myös neuvostoliittolainen.
Ratinen kuvaa läheltä virolaispakolaisten oloa Ruotsissa. Aluksi Ruotsi toivotti virolaiset tervetulleiksi, mutta kun nämä eivät lähteneetkään rauhan tultua takaisin, suhtautuminen viilentyi. Pakolaisille alettiin huomautella, että eikö olisi jo aika harkita paluuta.
Aino Kallaksen perhe ei uskaltanut edes harkita paluuta, sillä se olisi tarkoittanut Siperian junaa. Aino Kallas yritti hakea takaisin Suomen kansalaisuutta, mutta asia ei edennyt, sillä Suomen hallitus istui tiukasti Neuvostoliiton talutusnuorassa. Vasta Stalinin kuoleman jälkeen vuonna 1953 tilanne alkoi lientyä.
Aino Kallas pettyy moneen kertaan Suomessa asuviin sukulaisiinsa, vaikutusvaltaisiin ystäviinsä, kulttuuriporukoihin, kustantajaansa, siihen että kukaan ei keksi keinoa, joka takaisi hänelle mahdollisuuden palata synnyinmaahansa. Niinpä hänen pitää jäädä syömään Ruotsin armopaloja, vaikka hän edelleen työskentelee suomalaisen kirjallisuuden hyväksi.
Suvi Ratinen eläytyy Aino Kallaksen tilanteeseen, vanhenevan kirjailijan epätoivoon, huoleen läheisistään, mutta myös huoleen omasta työtilastaan ja jaksamisestaan. Perhe elää pääosin Aino Kallaksen työllä, kirjojen julkaisemisesta saaduilla palkkioilla.
Julkaistessaan tuolloin päiväkirjojaan Kallas joutuu koko ajan miettimään sitäkin, että miten sukulaiset ja tutut suhtautuvat, pahoittavatko he mielensä? Kustantaja kiirehtii, sillä päiväkirjoilla on kysyntää, mutta Kallas miettii oikovedoksia lukiessaan ja korjatessaan, mitä voi jättää ja mitä pitäisi poistaa.
Suvi Ratinen on tehnyt todellisen kulttuurityön eläytyessään Aino Kallaksen pakolaisaikaan. Tämä joutui sotien jälkeen kokemaan sen, miltä tuntuu, kun ei kuulu mihinkään, ei kelpaa mihinkään, on ongelma, jota vain jotenkin siedetään.
Toivottavasti tämä kirja pakolaisuudesta auttaa meitä nykyihmisiä ymmärtämään meidän aikamme pakolaisuutta. Myös meidän aikamme pakolaiset ovat joutuneet jättämään kotinsa, elämänsä, omaisuutensa ja lähtemään kohti tuntematonta.
Ritva Sorvali
