Islamilaismiehet tekevät itsestään jumalan
Anja Snellman, Parvekejumalat. Otava 2010.
Parvekejumalat kuvaa Suomessa asuvaa somaliperhettä ja etenkin sen huntuja ja islamilaisuuden rajoituksia vastaan kapinoivaa Anis-tytärtä. Toinen näkökulmahenkilö on suomalainen tyttö Alla Zahra, joka puolestaan on päättänyt kääntyä islamilaiseksi. Anis kuoriutuu hunnuistaan aina, kun perheen silmä välttää. Alla pukee niitä päälleen erityisesti perheensä silmien alla.
Islamilaisperheen kuvauksessa korostuu miesten ja naisten aseman valtava ero. Miehille lähes mikä tahansa on sallittua, naisille ei juuri mikään. Perheen pojat saavat huidella pitkin kaupunkia, mutta tytärtä täytyy vahtia monen hengen voimalla. Nimenomaan pojat ovat tyttären vahtijoita.
Kotona tytär palvelee orjana veljiään. Tytär siivoaa näille, pesee näiden pyykit, tekee äidin apuna ruokaa ja on hiljaa kun perheen miesväki puhuu. Pojat hankaavat geeliä tukkaansa ulos lähtiessään, mutta tyttären pitää pukeutua huntuun. Kun kapinallinen Anis-tytär kavereidensa kanssa salaa meikkautuu ja laittautuu nuorten bileisiin, pitää hänen ennen kotiin menoaan hangata meikit pois.
Snellman kuvaa nuorten kapinaa. Suomalainen Alla Pohjola muuttaa nimensä Alla Zahraksi ja heittäytyy islamilaiseksi saadakseen mahdollisimman paljon pesäeroa ylivapaamieliseen ja kaiken sallivaan äitiinsä. Allan äiti on hyväksynyt kaikki tyttärensä aikaisemmat metkut, mutta islamilaisuuden edessä hän sentään hieman hiljenee.
Somaliperheen tytär Anis etsii rajojaan miesten hallitsemassa kodissaan. Äiti on mukautunut perheen lakeihin eikä rupea puolustamaan tytärtään miehiä vastaan. Anis peittelee hiuksillaan ja hunnuillaan kotona saamiaan iskuja. Isä suuttuu milloin mistäkin ja Anis saa kyytiä.
Miesten maailma, miesten yhteisö, miesten kunnia, miesten valta, sitä on islamilainen yhteisö tämän kirjan mukaan. Naisilla ei ole siellä muuta tehtävää kuin parhaansa mukaan palvella näitä itsensä jumaliksi korottaneita miehiä. Jos asia todella on näin, se tuntuu uskomattomalta nykyaikana ja nyky-Suomessa.
Anja Snellman on tarttunut tärkeään aiheeseen. Tosin kirjan alussa en meinannut päästä sisään kirjan maailmaan, se alkoi vetää vasta puolivälissä. Vasta sitten kun aloin tajuta, että näillä kuvatuilla tytöillä on ikään kuin sama tarina. Toivottavasti vaikeasti avautuva alku ei vaikuta niin, että lukija lopettaa kirjan kesken. Jossain vaiheessa tarina alkaa todella vetää mukaansa.
Ritva Sorvali
