Jaalassa esitetään lämmöllä voikkaalaista 1950-luvun pihapiiriä
Raija-Sinikka Rantala, Aimo Sankari. Ohjaus Piia Kleimola. Musiikki Lars Lehmus ja tanssiorkesteri Kakadus. Esitys Jaalan kesäteatterissa su 3.7.2011.
Ukkonen loi sunnuntaina 3.7. oman lisäjännityksensä Jaalan kesäteatterin esitykseen. Tämän tästä kuului taivaalta uhkaavaa mouruamista, tummat pilvet liikuskelivat sinne tänne ja muutama pisarakin tuli, mutta ei pahempaa. Joten esitys saatiin vedettyä läpi. Moni kuului pois lähtiessä sanovan, että tämä oli oikeastaan parempi ilma kuin täysi helle.
Esitys kannattaa mennä katsomaan. Se on ikään kuin Pikku Pietarin pihan toisinto sijoitettuna 1950-luvulle ja Jaalan esityksessä Voikkaalle. Aija Kajama-Nikula rouva talonmiehenä piti jämäkkään tyyliinsä jöötä pihassaan ja tiesi kaiken tietämisen arvoisen. Lapset juoksentelivat edestakaisin, nuoret katselivat toisiaan sillä silmällä, pihan eräänlainen huono nainen (Auli Kallio) myi ja joi viinaa ja oli jo ilmeisesti saanut liudan isättömiä lapsia.
Pihan naisten sanailu on varsin suorasukaista. Ruma sana sanottiin juuri niin kuin se on ja suoraan päin naamaa sille jolle se oli tarkoitettu. Kaiken melskeen läpi pihalaiset kuitenkin pitivät yhtä ja huolehtivat toisistaan. Lämmin välittämisen meininki sävytti esitystä. Ainoa hankalampi asia näytelmässä oli se, että jossain välissä piti esittää myös talvea ja joulua. Se istui huonommin kesäiseen maalaismaisemaan.
Nimihenkilö Aimo Sankari (Joonas Vanhatalo) on talonmiehen poika. Näytelmässä seurataan hänen seurustelujaan, töihin menoaan ja nyrkkeilyharrastustaan. Tämän tästä esityksestä tihkuu läpi 1950-luvun ahdas asuminen. Asuntopulan takia nuoret parit saattoivat roikkua kauankin vanhempiensa sohvalla. Myös huoli työpaikasta ja lasten kunnollisuudesta sävytti esitystä.
Hyvä teksti on kesäteatteri esityksen a ja o. Jaalalaiset olivat onnistuneet nyt valitsemaan sellaisen, joten mikä oli esittäessä. Mikä oli heittäytyessä näytelmän huvittaviin ja hellyttäviin rooleihin. Tämä heittäytyminen Jaalassa perinteisesti osataan.
Hyvän lisänsä esitykseen tuovat 1950-luvun iskelmät kuten esimerkiksi Lazarella, Pojat, Poika varjoisalta kujalta, Niin pieni ihmissydän on ja oliko siellä Suklaasydänkin. Kun lauluihin oli vielä tehty tanssillinen koreografia ja koko porukka yhtyi lauluun ainakin jossain vaiheessa, ne loivat menoa ja meininkiä esitykseen. Ja tietenkin ne loivat ajankuvaa.
Ritva Sorvali
