Aitsin ensimmäisten uhrien lähiomaisten näkökulma
Anthony Passeron, Tartunta. Gummerus 2025.
Tartunta kertoo vanhempien hädästä, kun esikoispoika sortuu huumeisiin ja saa vielä aitsin. Kirjassa eletään pienessä kylässä 1980-luvun Ranskassa. Kuvattu perhe pyörittää lihakauppaa.
Aitsiin sairastuu kirjailijan setä Désiré. Hän kuolee kolmekymppisenä vuonna 1987. Tuolloin aitsia on tutkittu jo viitisen vuotta, mutta edelleenkään ei mitään toimivaa hoitokeinoa ollut löydetty.
Ennen kuolemaansa Désiré ehti pyörittää perhettä oikeastaan koko 1980-luvun. Huumeisiin tarvittiin rahaa, niinpä kaikki keinot piti ottaa käyttöön. Käytössä olivat ainakin tutuilta ja sukulaisilta kerjääminen, varastaminen ja omien tavaroiden myyminen.
Äiti yritti kuljettaa poikaa sairaaloihin ja käydä siellä häntä katsomassa, äiti yritti puhua asiat parhain päin ja nähdä toivoa. Isä meni täysin mykäksi. Muut sukulaiset yrittivät sietää tilannetta. Kaikki pelkäsivät ja häpesivät.
Tartunta kertoo nimenomaan siitä, kuinka lähi-ihmiset yrittävät selvitä tilanteesta. Aitsiin sairastuminen tarkoitti alkuaikoina kuin ruttoon sairastumista. Sairaat yritettiin eristää, jotta ei olisi itse sairastuttu. Tämäkin aiheutti häpeää.
Kun Désiré ja hänen vaimonsa olivat kuolleet, perhe keskittyi näiden tyttären hoitamiseen. Tytär oli saanut äidiltään aitsin, mutta odotettiin uutta lääkettä, joka pelastaisi edes tämän. Mutta ei sekään onnistunut.
Anthony Passeron kuvaa vuoroin perheen tilannetta ja vuoroin lääkärien kamppailua taudin kuriin saamiseksi. Oikean lääkityksen löytäminen kesti ja kesti, ja sinä aikana aitsiin ehti kuolla yli 40 miljoonaa ihmistä. Tällä hetkellä tautiin on tepsivä lääke.
Tartunta on tärkeä puheenvuoro taudin alkuajoilta ja erityisesti potilaan läheisten osasta tuntemattoman edessä.
Ritva Sorvali
