Sota-ajan vankileirien, tuhopolttojen ja miinojen Lappi
Petra Rautiainen, Tuhkaan piirretty maa. Otava 2020.
Sodanajan Lappi, siinäpä loputon aihe. Sitä käsittelee myös Petra Rautiainen esikoisromaanissaan ”Tuhkaan piirretty maa”. Romaani etenee kahdessa ajassa, vuodessa 1944 ja sodanjälkeisessä ajassa, joka alkaa vuodesta 1947.
Vuonna 1944 ollaan sotavankileirillä Inarissa. Siellä pääroolissa ovat vartijat ja heidän suhteensa. He kuljettavat vankeja ulkotöihin kovassa pakkasessa, ja näitä kuolee päivittäin kylmään ja nälkään. Näitä myös ammutaan pienimmästäkin rikkeestä ja ilman sitäkin. Mutta ei hätää, uusia vankikuormia tulee tämän tästä. Kuolema suorastaan asuu tuolla leirillä, se on osa arkea eikä kukaan tiedä, milloin oma vuoro tulee.
Uskomattomalta tuntuu, että vangit noissa oloissa, kylmässä ja nälässä, harjoittelevat näytelmiä ja esittävät niitä vartijoilleen ja toisilleen. Leirillä on erimaalaisia vankeja, erirotuisia vankeja. Vangit ovat tärkeitä myös kuolleina, sillä näiden ruumiita käsitellään jo Lapissa, mutta niitä lähetetään myös Helsinkiin tarkempiin rotututkimuksiin.
Sodan aikana moni saattoi kokea sisimmässään, että se mitä nyt tehdään, ei välttämättä kestä päivänvaloa rauhan aikana. Niinpä sodan loppuvaiheessa pyrittiin hävittämään sekä papereita, että asioista tietäviä ihmisiä. Ja mitä mahtoivatkaan saksalaiset tehdä Lapin noin 200 vankileirin asukkaille sodan loppuvaiheessa.
Oikeastaan Tuhkaan piirretty maa on kuin dekkari. Sodassa ihmiset tottelevat ylempien käskyjä, Lapissa lähinnä saksalaisten käskyjä. Sodan jälkeen tilanne muuttuu, ja se mitä tuli käskyjen mukaan aiemmin tehtyä, onkin nyt rikos. Yksi kirjan sota-ajan päähenkilö on jo istunut vankeudessa ja toinen on etsintäkuulutettu.
Sodanjälkeistä aikaa eletään Enontekiössä. Siellä rakennetaan kirkkoa, koulu on jo saatu rakennettua, varotaan edelleen miinoja ja yritetään jatkaa elämää. Sinne tulee toimittaja Inkeri kuvaamaan ja kartoittamaan Lapin jälleenrakentamista ja etsimään tietoja sodassa kadonneesta miehestään Kaarlosta.
Lappi on tosiaan tuhkaan piirretty, sillä lähes kaikki on poltettu. Vaikka Lapin väestö evakuoitiin Ruotsiin ja Etelä-Suomeen, saksalaiset ehtivät paetessaan tuhota kyliä, joskus asukkaineenkin. Mutta etenkin talot ja sillat paloivat Lapin sodan aikana 1944-1945.
Petra Rautiainen kuvaa Lappia tavallaan viitteellisesti. Kun vaikkapa Inarin vankileirin tapahtumat kokee esimerkkinä koko Lapin noin 200 vankileirin oloista, ymmärtää miten valtavista ihmisten siirroista ja tuhoamisista on ollut kyse. Ja samoin sodan jälkeen valtavasta rakentamisesta ja miinojen raivaamisesta, josta Enontekiön kuvaus on esimerkkinä.
Lapista on viime vuosina kirjoitettu lukuisia kirjoja, mutta kuvattavaa riittää. Erityisesti sota-aika tarjoaa sitä, sillä majailihan Lapissa lähes viiden vuoden ajan noin 200 000 natsi-Saksan sotilasta.
Ritva Sorvali
