Arkkitehti Eliel Saarisen vaimojen tarina
Milla Ollikainen, Mathilda. WSOY 2025.
Mathilda kertoo arkkitehti Eliel Saarisen (1873-1950) vaimoista, Mathildasta ja Lojasta. Mathildan kanssa Saarinen oli naimisissa 1900-luvun vaihteessa muutaman vuoden. He erosivat. Vuonna 1904 Saarinen avioitui Loja-nimisen kuvanveistäjän kanssa. Avioliitto kesti Saarisen kuolemaan asti eli vuoteen 1950. Heille syntyi kaksi lasta.
Ensimmäinen vaimo Mathilda asui Saarisen kanssa muun muassa Pariisissa, ja tunsi jo tuolloin itsensä ulkopuoliseksi. Hän oli kaunotar, mutta mitä muuta. Pariisissa hän odotteli Elieliä kotiin, kierteli kahviloissa, kulutti aikaa. Hän oli Eliel Saarisen vaimo ja kulki tämän vanavedessä, siinä kaikki.
Toinen vaimo Loja puolestaan teki omaa kuvanveistäjän työtään ja keskusteli Elielin kanssa myös tämän töistä. Heillä molemmilla oli aina jotain meneillään. He eivät olleet toisilleen taakkoja vaan tavallaan työtovereita. Niinpä heidän suhteellaan oli ikään kuin laajempi perusta.
Erottuaan Saarisesta Mathilda meni naimisiin tämän yhteistyökumppanin Herman Geselliuksen kanssa. Tämän kirjan mukaan pariskunnat Eliel ja Loja sekä Mathilda ja Herman vihittiin yhtä aikaa ja he asettuivat asumaan samaan taloon Hvitträskiin. Talo oli sekä Elielin että Hermannin suunnittelema.
Miten Eliel Saarisen molemmat vaimot Mathilda ja Loja pystyivät asumaan samassa talossa. No ainakin siksi, että talossa oli runsaasti tilaa, heillä oli omat asuinsiipensä.
Milla Ollikainen kuvaa pariskuntien elämää naisten kautta. Loja oli käytännön ihminen, häneltä sujuivat kutsujen järjestämiset, tarjoilut ja vieraiden majoitukset. Mathilda pyöri juhlissa niiden kaunistuksena ja seurustelijana.
Kirja alkaa Mathilden vieraantumisen tunteilla, ja myös lopussa on pitkä jakso hänen alamäkeään. Kun Herman kuolee, Mathilde jää tavallaan tyhjän päälle. Hänellä on osuus talosta, mutta myös melkoisesti velkoja. Hän hakeutuu äitinsä suojiin, vaikka ei arvosta äitiään eikä tämän mielipiteitä. Viimeisen vuotensa Mathilde elää Pariisissa köyhimyksenä.
Saariset muuttavat Hvitträskin 1920-luvun palon jälkeen Amerikkaan ja jäävät sille tielleen. Joka vuosi he kuitenkin käyvät Suomessa ja nimenomaan Hvitträskissä, kunnes luopuvat siitä.
Mathilde on hyvä kuvaus naisten roolista miestaiteilijoiden liepeillä noin sata vuotta sitten. Jos naisella ei ollut omaa elämänsuunnitelmaa eikä lapsia, hän jäi ikään kuin heitteille. Jos hänellä taas oli oma työ ja kyky puuttua asioihin, hänen itsetuntonsa pysyi kohdallaan.
Ritva Sorvali
