Vuosi 1918 on ehtymätön aihe historiasta kiinnostuneelle
Petra Rautiainen, Puuntappajat. Otava 2025.
Puuntappajissa ollaan vuodessa 1918. Sisällisota on meneillään, haavoittuneita tuodaan saarisairaalaan jonnekin Saimaan keskelle. Sairaalassa kirurgi Ulpu Leidenius joukkoineen yrittää auttaa heitä. Saarijaksot on kuvattu Ulpun näkökulmasta.
Toinen näkökulma tapahtumiin tulee vuodesta 1934, jolloin Etsivän Keskuspoliisin virkamies rupeaa tutkimaan vuoden 1918 tapahtumia ja myös muistelemaan omaa osuuttaan niihin. Romaani etenee siis vuorotellen Ulpun ja virkamiehen näkökulmien kautta.
Puuntappajat on historiallinen romaani, mutta se on samalla ikään kuin dekkari. Kun nimittäin pääsin loppuun, huomasin, että minunhan pitää lukea tämä uudelleen. Uudelleen esimerkiksi sen takia, että ymmärtäisin, miksi romaanin nimi on puuntappajat ja pystyisin hahmottamaan, missä Saimaalla on ollut tällainen sairaalasaari.
Romaani keskittyy naisiin, siihen miten naiset ja lapset joutuvat sotien uhreiksi. Ja mitä tapahtuu, kun synnyttämisen aika osuu poikkeusoloihin ja eteenpäin pitää mennä. Romaanissa on ainakin kaksi tiukkaa jaksoa, jossa lääketieteellinen toimenpide joudutaan tekemään ilman kaikkia sen vaatimia olosuhteita.
Tässä romaanissa toteutuu myös se sodasta sanottu, että sodan ensimmäinen uhri on totuus. Vastapuoli mitätöidään täysin, jotta sille voidaan tehdä mitä halutaan. Jos jostakusta halutaan päästä eroon, hänen maineensa pilataan, hänet leimataan petturiksi.
Petra Rautiainen rakentaa historiallisen aiheensa tarkkaan rajattuun aikaan ja paikkaan ja yllättää taas henkilöillään, senkin takia kirja pitänee lukea uudelleen. Vuosi 1918 on Suomen historiassa sellainen vuosi, että se ei tule koskaan valmiiksi. Kun siihen tarttuu, tietää tarttuneensa kunnon aiheeseen.
Ritva Sorvali
