Enni Mustonen, Kartanonrouva. Otava 2024.
Enni Mustonen on kirjoittanut eri vuosikymmenille ja jopa vuosisadoille sijoittuvia historiallisia romaaneja. Kartanonrouva on toinen osa 1700-luvun lopulle sijoittuvaa sarjaa. Eletään siis tuota aikaa Helsingin ja Mäntsälän välille sijoittuvissa kartanoissa. Nimenomaan kartanoissa sen takia, että lähiseutujen kartanojen asukkaat näyttävät olevan sukulaisia tai ainakin tuttuja keskenään.
Pääosin ollaan kuitenkin Hedda Nooran kotikartanossa eli Frugårdissa, joka sijaitsee hieman Mäntsälän kirkonkylän eteläpuolella. Hedda Noora on 31-vuotias kartanonrouva, joka kirjan alussa odottaa kahdeksatta lastaan. Kirjan kuvaamana aikana, vuosina 1788-1791. hän synnyttää vielä yhdeksännenkin lapsen, mutta menettää yhden lapsen kuolemalle.
Synnytykset ovatkin keskeinen osa tuon ajan naisen elämää. Lapsia syntyy eri kartanoihin sekä isäntäväelle että palvelijoille. Ainakin Hedda Nooran kartanossa koko talon naisväki ja naapurustokin osallistuvat synnytyksiin, oli synnytysvuorossa kuka tahansa. Niinpä esimerkiksi Hedda Noora toimii kätilönä emäntäpiikansa synnytyksessä.
Enni Mustonen kuvaa myös kartanonrouvan huolta vuodentulosta, miten vilja kasvaa, miten kartano saadaan talvisaikaan pysymään lämpimänä, miten ruoka riittää sekä ihmisille että eläimille talven yli. Kartanonrouva joutuu vastuunkantajaksi sen takia, että eletään Kustaan sotien aikaa 1700-luvun loppua, miesväki joutuu kulkemaan sotatantereilla. Kartanonherra Adolf vain käväisee kotona silloin tällöin, hänen ajatuksensa ja aikansa menevät rintamilla.
Suomen historiassa sota-ajat ovat olleet naisten laajemman vastuunkannon aikaa myöhemminkin, kuten tiedetään. Mutta Enni Mustonen kuvaa nyt aikaa reilut 200 vuotta sitten, jolloin tämän kirjan mukaan naisten piti ottaa vastuuta paitsi lastenhoidosta ja ruokahuushollista myös kylvöistä, metsätöistä ja muutenkin koko taloudesta. Kartanonrouva joutuu päättämään, mitä mihinkin kylvetään.
Kustaan sodat Venäjää vastaan kestävät vuosikausia, joten ne koettelevat paitsi rintamilla värjötteleviä miehiä myös kotirintamaa. Ne ovat myös henkinen rasite, sillä esimerkiksi Hedda Nooran aviomies Adolf pitää niitä turhina ja valtiollekin suorastaan vahingollisina. Mutta kuningasta pitää totella.
Aluksi kirjan valtava henkilömäärä tuppaa sekoittamaan lukijan, mutta kun sen pääsee sen yli ja osaa keskittyä päähenkilöihin, kirja rupeaa vetämään. Erityisesti ajan naisten osa nousee päävalokeilaan.
Ritva Sorvali
