Etenkin netissä yksinäistä on helppo huijata ja masentaa
Hanna-Riikka Kuisma, Maaperä. Like Kustannus 2026.
Hanna-Riikka Kuisma kuvaa Maaperässä kaupunginosaa, jonka maaperässä kiehuu. Tämä kaupunginosa on ilmeisesti rakennettu kaatopaikan päälle, joten kun vaikkapa katuihin aukeaa halkeamia, niistä pursuaa outoja hajuja.
Kirjan kymmenkunta ihmistä elää tuossa kaupunginosassa pääasiassa omaa some-elämäänsä. Keskiössä mellastaa pariskunta Nana ja Tumppi. Nana pitää netissä omaa liveareenaansa, jossa hän kuvaa itseään, meikkaamistaan, syömistään ja etenkin juomistaan sekä puhuu samalla omia juttujaan. Hänellä on tuhansia seuraajia.
Nanalla on seuraajia myös kotinsa kerrostalossa ja lähitienoilla, sillä Nana kuvaa elämäänsä paitsi asunnossaan myös lähikapakoissa. Kunkin päivän tärkein päämäärä taitaa olla saada tarpeeksi viinoja, huumeita, lääkkeitä, mitä tahansa, jotta juhlat voivat taas alkaa.
Nana on saanut tavallaan koukkuun muutaman paikallisen ja pitää näitä jonkin aikaa ystävinään ja rahoittajinaan ja heittää sitten pois. Myös netissä on näitä ystäviä ja rahoittajia, jotka aina jonkin aikaa paistattelevat Nanan suosiossa ja saavat sitten mennä. Nana rahoittaa elämäänsä paitsi kelan tuilla myös esittämällä ystävää yksinäisille ihmisille.
Jotta saa seuraajia netissä, pitää esittää yhä kovempaa kamaa. Niinpä juhlat ja tappelut saadaan pystyyn käyttämällä yhä vahvempia aineita, aiempia ystäviä voidaan pilkata, paljastaa heidän salaisuuksiaan ja heistä ystävyyden aikana otettuja intiimiä kuvia, kaikki on sallittua. Kaikki on sallittua, mutta se kasvattaa vihaa, epätoivoa, kostonhalua.
Kaatopaikalle perustetun kaupunginosan maaperä kiehuu ja kuohuu, mutta niin kiehuu myös lähiössä asuvien ihmisten mieli, psyyke, koko elämä. Some tarjoaa maaperää pahantahtoiselle elämäntavalle, toisten hyväksikäytölle, saalistamiselle, kiristämiselle. Kaikki kuvatut henkilöt roikkuvat somessa suurimman osan päivästään, hyvä että kaupassa malttavat käydä.
Hanna-Riikka Kuisma kuvaa sitäkin, miten tällainen elämä pitemmän päälle vaikuttaa ihmisen fyysiseen kuntoon ja koko elämään. Ihmiset ovat kalvakoita, lihovat, eristyvät, eivät uskalla kohta mennä minnekään. Ja ennen kaikkea he ovat entistä yksinäisempiä ja yhä alttiimpia uusille kiusaajille ja hyväksikäyttäjille.
Kirja alkaa hylätystä leikkipuistosta ja päättyy siihen. Monet henkilöt ovat tuttuja vuosien takaa. He ovat käyneet samaa koulua, leikkineet kyseisessä puistossa. Onko puiston maaperä tehnyt heidät alttiiksi kiusaamiselle, yksinäisyydelle, osattomuudelle. Nyt aikuisena some mahdollistaa sen, että lapsuuden aikaiset tilanteet vain pahenevat.
Näin sometumpelona tuntuu ihmeelliseltä, että nämä tavalliset ihmiset osaavat näin liukkaasti liikkua somessa. He avaavat ja sulkevat tilejä, avaavat liveareenoita, siirtyvät sinne sun tänne.
Hanna-Riikka Kuisma kuvaa tärkeää aihetta läheltä ja havainnollisesti. Olemmeko turvassa edes kotonamme? Yhteiskunta yllyttää meitä hoitamaan asiamme netissä, käyttämään digipalveluita. Mutta kun näin teemme, olemmeko alttiita kirjan kuvaamille hyökkäyksille, hyväksikäytöille, alistamiselle ja lopulta eristämiselle?
Mikä tai kuka varmistaisi sen, että digi pysyy ystävänä eikä muutu viholliseksi?
Ritva Sorvali
