Ruhtinatar Natalia Demidovan vaihteleva elämä
Raija Oranen, Ruhtinatar. Otava 2025.
Venäläissyntyinen Natalia Naryshkina (1886-1957), myöhemmin ruhtinatar Demidova, tanssi aikansa ylellisyyden keskellä tsaarin hovissa, mutta joutui sittemmin vallankumousten ja sotien pyörteisiin ja elämänsä loppuajat asumaan lehmänsä kanssa Anjalassa kanalan ja sikalan tiloissa.
Natalian vanhemmilla oli kartano Talissa, Viipurin lähellä. Isä oli Venäjällä hovitallimestari. Natalia naitettiin 16-vuotiaana huomattavasti vanhemmalle Aleksander Demidoville, jonka suku oli Venäjän rikkaimpia. Naimakaupassa Natalia sai ruhtinattaren arvonimen.
Noin 10 vuodessa Natalia synnytti kuusi poikaa, joista yksi kuoli lapsena. Yhtään poikaansa Natalia ei saanut itse hoitaa eikä imettää, vaan lapset vietiin häneltä heti synnytyksen jälkeen muiden hoitoon. Natalia sai käydä sanomassa lapsille hyvää yötä.
Niinpä Natalia ei oppinut tuntemaan lapsiaan eivätkä nämä häntä. Natalia ei oppinut myöskään tekemään ruokaa, sillä kaikki kannettiin hänen eteensä valmiina. Natalia osasi useita kieliä, hän osasi soittaa pianoa, hän seurasi muotia, hän osallistui ylhäisön seuraelämään aina silloin, kun ei ollut raskaana.
Perheellä oli koti Talissa, Pietarissa ja Kiovassa. Ukrainassa Demidoveilla oli useita tehtaita, palatseja ynnä muuta omaisuutta. Niin myös Venäjällä. Mutta bolsevikkien vallankumous muutti tilanteen vuonna 1917. Demidovit pakenivat maasta mukanaan se mitä jaksoivat kantaa. Palatsit ja tehtaat jäivät sinne.
Sotien välisenä aikana Demidovit asuivat pääasiassa Suomessa. Raija Oranen kirjoittaa, että vaikka Natalia vastusti isänsä järjestämää avioliittoa Aleksander Demidovin kanssa, pariskunta tuli sitä läheisimmäksi mitä köyhemmiksi tultiin. Talissa asui 1930-luvulla pienessä hatarassa mökissä onnellinen keski-ikäinen pariskunta.
Rahat hupenivat ja loppuivat lopulta kokonaan. Kaikki oli pantattu. Köyhtyminen alkoi heti vallankumouksen jälkeen ja huipentui 1930-luvun vaihteessa. Oikeastaan viimeiset 30 vuottaan Natalian perhe eli osittain Suomen kunnanavun ja naapureiden hyväntahtoisuuden varassa.
Aleksander Demidov kuoli 1930-luvun lopulla. Leskenä ruhtinatar Natalia vaikutti tyytyväiseltä, vaikka joutuikin sodan alettua lähtemään Talin mökistään muiden evakoiden kanssa kohti läntisempää Suomea. Natalia suunnisti kohti Mikkeliä ja etenkin kohti Anttolaa, jossa suvulla oli ollut kartano.
Anttolassa ruhtinatar Natalia asui milloin missäkin murjussa ja joutui jatkuvasti muuttamaan yhä huonompiin oloihin. Sotien jälkeen hänen kielitaidolleen oli kysyntää, hän sai pientä palkkaa tulkkauksistaan. Hän halusi lehmän ja nyt hän saikin sellaisen lopulta hankittua.
Raija Oranen kuvaa hienosti Natalian elämän viimeisiä vaiheita, jolloin tämä söi melkein samaa ruokaa lehmänsä kanssa, pientareen apiloita. Suurista rikkauksista ei ollut mitään jäljellä, mutta ruhtinattaren arvoa ei kukaan voinut häneltä riistää. Siitä hän piti kiinni loppuun asti.
Ritva Sorvali
