Etusivu » Ritva kirjoista, teatterista ym. » Raiskausjutuissa häpeän pitää vaihtaa leiriä
|

Raiskausjutuissa häpeän pitää vaihtaa leiriä

Jaa sivu:

Raiskausjutuissa häpeän pitää vaihtaa leiriä

Giséle Pelicot, Ei enää häpeää. Hymni elämälle.  WSOY 2026.

Ranskalainen Giséle Pelicot joutui miehensä raiskausmasinoinnin kohteeksi ja on nyt kirjoittanut kokemuksistaan kirjan.

Gisélen mies huumasi vaimonsa ja kutsui liudan miehiä raiskaamaan tätä. Tilanne jatkui kymmenisen vuotta. Mies jäi kiinni kuvattuaan marketissa naisia hameiden alta, jolloin järjestysmies kutsui paikalle poliisin.

Pelicotin pariskunta kutsutaan poliisiasemalle. Heitä kuulustellaan erikseen, mies pidätetään heti. Samaan aikaan kotona tehdään tarkastus. Miehen tietokoneesta ja kännykästä löytyy todisteet vuosisadan rikokseen. Seksipainotteisia yhteydenottoja, videoita, valokuvia.

Giséle käy kirjassa läpi kuulusteluja, lasten suhtautumista asiaan, lääkärintarkastuksia, terapioita ja elämäänsä lapsuudesta lähtien. Hän miettii, mistä johtuu, että hänelle kävi näin. Olisiko hän jotenkin toisin toimimalla voinut estää tapahtuneen.

Hän miettii sitäkin, että pitääkö hänen pyyhkiä muististaan koko 50 vuotta kestänyt avioliittonsa, onko kaikki pilalla, myrkytettyä? Onko hän ollut ikään kuin kuolleena nuo vuodet? Giséle yrittää epätoivoisesti pitää kiinni joistain muistoistaan, ainakin lapsista ja lastenlapsista.

Ehkä järkyttävintä on kuvaus asian oikeuskäsittelystä, jossa 51 syytettyä raiskaajaa esiintyvät reteästi toisiaan olalle taputellen. Nämä yrittävät siirtää syyn Gisélen päälle väittäen, että tämä oli kimpassa miehensä kanssa ja nautti tilanteesta.

Omassa puheenvuorossaan Giséle puhuikin siitä, että hän ymmärtää miksi raiskatut naiset harvoin nostavat syytettä. Nämä pelkäävät, että oikeudessa heidän kokemuksensa mitätöidään ja he saattavat jopa löytää itsensä syytettyjen penkiltä.

Giséle suostuu lopulta avoimeen oikeudenkäyntiin sen takia, että hän tajuaa, että hänellä ei ole mitään hävettävää. Häpeää saavat kokea ne, jotka ovat häntä raiskanneet. Nämä saavat kestää julkisuuden, ja ehkä tällä tavalla patriarkaalinen raiskauskulttuuri saa kolauksen. Häpeä saa vaihtaa puolta.

Ja ehkä tämän tapauksen julkinen käsittely pelastaa joitakin naisia tai antaa heille ainakin vertaistukea. Giséle Pelicot käsittelee tilannettaan monelta kantilta, yrittää ymmärtää miksi näin on tapahtunut ja jatkaa elämäänsä eteenpäin pää pystyssä.

Ritva Sorvali

Jaa sivu:

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *