Rikollisuus viihtyy raunioissa
Vilmos Kondor, Budapestin raunioissa. Tammi 2017.
Budapestin raunioissa kuvaa sodanjälkeistä Budapestiä, kesää 1946. Ennen rauhan tuloa Budapestiä pommitettiin, se saarrettiin, ja rauhan sopimuksessa sinne määrättiin kolmen voittajatahon valvonta, mutta se ajautui Neuvostoliiton kommunistipuolueen vallan alle ja osaksi itäblokkia.
Nyt Unkarin kommunistivalta poimii käsiinsä natsien kanssa yhteistyötä tehneet ja muut epäilyttävät tahot ja jakelee kansantuomioistuimen teloitustuomioita harva se päivä. Syynä tuomioihin on epäily yhteistyöstä ulkovaltojen kanssa tai nykyvaltaa vastaan juoniminen.
Vilmos Kondorin luottotutkija rikostoimittaja Zsigmond Gordon on saanut vammoja pommituksissa ja saa niitä koko ajan lisää poliisikuulusteluissa, sillä hän kirjoittaa ulkomaisiin lehtiin, häntä on helppo syyttää. Gordon on siis tavallaan sotainvalidi, mutta etsii tietoja, antautuu vaaraan, suorastaan provosoi häntä vihaavia tahoja ja saa koko ajan lisää mustelmia.
Lasten asema vaikuttaa kaikkein toivomimmalta, ja Unkarissa on kymmeniätuhansia orpoja lapsia. Näitä on sijoitettu eri laitoksiin, mutta lapset ovat myös keskenään järjestäytyneet rikollisjoukkioiksi ja tekevät rikoksia sekä omasta aloitteestaan että toimeksiannoista.
Unkarin oikeusvaltiotilanne vaikutta toivottomalta, kun lukee tämän kirjan poliisin tointa kuvaavia jaksoja. Kidutus näyttää olevan yleisin tutkintakeino, eikä näin toimivia kuulustelijoita saateta mihinkään vastuuseen. Eli jos kansalainen pidätetään, hän on tavallaan jo menettänyt pelin. Niinpä poliisille ei mielellään kerrota mitään.
Lasten asema vaikuttaa kaikkein toivomimmalta, ja Unkarissa on kymmeniätuhansia orpoja lapsia. Näitä on sijoitettu eri laitoksiin, mutta lapset ovat myös keskenään järjestäytyneet rikollisjoukkioiksi ja tekevät rikoksia sekä omasta aloitteestaan että toimeksiannoista.
Vaikka vuonna 1946 eletään jo rauhan aikaa, tämä kirja tuntuu kaikkein ankeimmalta, ikään kuin ihmisillä ei olisi Unkarissa tulevaisuutta. Niinpä esimerkiksi Gordonin vaimo Krizstina vihjailee, että heidän täytyy lähteä Unkarista.
Vilmos Kondor kuvaa taas katuja, taloja, raunioita, pommitusten tuhoa, mutta myös ihmisten vaatteita ja elinoloja. Kaikesta on edelleen puutetta, mutta joitain pommitusten tuhoja on alettu korjata. Ja kahviloissa alkaa olla samaa jotain meininkiä kuin ennen sotia, mutta vain häivähdyksiä siitä. Jo ehkä se siitä kuitenkin iloksi muuttuu.
Ritva Sorvali
