Lapsuuden kokemukset pakottivat keski-ikäisenä hoitoon
Katarina Hakaniemi, Hän kuuli lintujen laulavan. Docendo 2025.
Enhän minä voi mennä psykiatriseen hoitoon. Minähän olen itse psykiatri.
Näin ajatteli psykiatri Mikaela Blomqvist-Lyytikäinen tilanteestaan, kun pohdittiin lähetteen kirjoittamista psykiatriseen sairaalaan. Mutta asiat etenivät siihen malliin, että hän meni hoitoon, eri terapioihin, tutkimusjaksoille sairaalaan, sairaalahoitoon, kaikkiin näihin uudelleen ja uudelleen. Koko prosessi kesti kymmenisen vuotta.
Hän kuuli lintujen laulavan on Katariina Hakaniemen kirjoittama elämäkerta kouvolalaisesta psykiatrista Mikaela Blomqvist-Lyytikäisestä, lähinnä tämän hoito- ja tervehtymishistoriasta. Kirja keskittyy 2010-luvun alkuvuosiin, jolloin hoidot ja sairaslomat olivat kuumimmillaan, jolloin Mikaela oli keski-ikäinen perheellinen nainen, toiminut lääkärinä parikymmentä vuotta.
Tuolloin Mikaela alkoi saada ruumiillisia oireita, joiden syyksi kirjan mittaan paljastui hänen lapsena kokemansa seksuaalinen hyväksikäyttö ja sen tuolloinen vaikeneminen. Nyt nämä tapahtumat eivät antaneet enää rauhaa vaan pyrkivät pintaan. Kokemuksiin liittynyt häpeä, piilottelu, itsesyytökset ja arvottomuuden tunne vaativat käsittelyä.
Kuvattu hoitoprosessi etenee kronologisesti luku luvulta. Välissä on lukuja lapsuudesta, nuoruudesta, opiskeluajasta, avioliiton solmimisesta ja omien lasten syntymästä. Kirjaa on helppo lukea, vaikka se käsittelee yksityiskohtaisesti psykiatrian erilaisia hoitosuuntauksia, terapioita ja lääkityksiä. Terminologialla ei tarpeettomasti mässäillä.
Tuntuu hienolta, että alan ihminen avaa kokemuksensa, omat pelkonsa ja epätoivonsa lukijoiden käyttöön. Psykiatrinen hoito saattaa vieläkin olla eräänlainen tabu, josta ei uskalla puhua. Mielestäni tämä kirja avaa tuota hoitoa sillä tavalla, että maallikkokin ymmärtää, että psyykeä hoidetaan kuten muitakin sairauksia.
Erityisen mielenkiintoinen oli menetelmä, jossa mieli ja muistot jaetaan eri osiin, jotka nimetään. Niinpä terapiassa voidaan poimia käsittelyyn milloin mikäkin osa, tilanteen mukaan. Tässä yhteydessä alkoi myös muistojen käsittely kirjoittamalla. Kirjottamiseenkin voi valita kerrallaan tietyn osan.
Suorastaan järkyttävältä tuntui Mikaelan kokema taistelu Valviran kanssa lääkärioikeuksien säilyttämisestä ja takaisin saamisesta. Sairausjaksojensa aikana hän oli menettänyt joitain oikeuksiaan ja joutui nyt taistelemaan niitä takaisin. Kirjan viesti on kuitenkin se, että hoidot, terapiat ynnä muut ovat tehneet hänestä entistä paremman psykiatrin, ei huonompaa.
Eli kiitos kirjasta sekä Katariina Hakanimelle että Mikaela Blomqvist-Lyytikäiselle. Oletan että moni saa tästä kirjasta vertaistukea.
Ritva Sorvali
