Kaupunginteatterin Vanja-eno kertoi köyhyydestä
Anton Tsehov, Vanja-eno. Ohjaus Tamas AscherPäärooleissa Esko Salminen, Anna-Maija Tuokko, Iida Kuningas, Santeri Kinnunen ja Martti Suosalo. Esitys Helsingin kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä 6.11.2014.
Esitys alkoi kärpästen surinalla. Roolihenkilöt mäiskivät niitä iholtaan ja pöydiltä, mutta niitähän riitti. Äänet tekivät muutenkin taloa ympäröivän miljöön eläväksi. Etenkin yöllä haukkui koira ja ainakin yhtenä yönä satoi valtavasti.
Kaupunginteatterin esityksestä nousivat esille vanhuus, vanheneminen, naiset ja köyhyys. Sekä lavastus että puvustus puhuivat tästä, etenkin Sonjan ruudullinen harmahtava mekko kieli köyhyydestä. Näin korostui esityksen pääteema eli se, että nämä maalaiset kaikesta köyhyydestään lähettivät kaupunkilaisille kaiken minkä maasta irti saivat. Ja nyt kesällä palvelivat kaupunkilaisvieraitaan öin ja päivin.
Professorin kiukuttelu lääkkeistään ja hoidoistaan oli vaikuttava. Tuossa kohtauksessa professori oli kuin pikku lapsi, joka viis veisaa siitä, haluaako joku nukkua keskellä yötä, häntä piti kaikkien palvella eikä hänelle kelvannut mikään. Vasta sitten kun Marina, toinen vanhus, tulee hänen luokseen ja alkaa höpöttää hyväksyvästi tälle isäselle, rupeaa professori lauhtumaan.
Toinen kiinnostava kohtaus oli nuorten naisten juopottelu samaisena yönä. Päästyään professorista eroon naiset tekevät sovinnon ja ryhtyvät juomaan siskonmaljoja. Niitä tuleekin juotua sen verran, että vähän ajan päästä naiset vain nauravat, kaatuilevat ja rupeavat puhumaan rakkauksistaan. En muista aiemmin nähneeni tätä kohtausta näin hauskasti ja samalla uskottavasti esitettynä.
Esityksen alkupuoli oli kaiken kaikkiaan virkistävä, loppupuolella ote ikään kuin lopahti. Viimeinen näytös oli täytetty pitkillä jäähyväisillä. Astrov ja Jelena tuijottelivat minuuttikaupalla turhan päiten toisiaan; aikaa oli vähän, kiinni olisi pitänyt käydä aiemmin. Myös muut jäähyväiskohtaukset tuntuivat venytetyiltä.
Jonkin verran esitystä pitensi myös näytösten väliin laskettu esirippu, jonka takana vaihdeltiin pöytien ja tuolien paikkoja, minkä ihmeen takia? Verhojen takana kolistiin monen minuutin ajan eikä uusi näkymä paljoa eronnut entisestä. Muuten pidin tämän esityksen lavastuksesta ja puvustuksesta, ne kertoivat maatilan asukkaiden köyhyydestä ja kaupunkilaisten huomattavasti paremmasta elintasosta.
Ritva Sorvali
