Pudotuspeli kertoo, että meitä kaikkia ei tarvita
Aatosta jaloa ja alhaista mieltä – työelämäkomedia. Kirjoittanut Hanna Ryti. Ohjaus, äänisuunnittelu ja koreografia Karolina Eklund-Vuorela. Ensi-ilta Kuusankosken teatterissa 11.11.2022.
Kuusankosken teatteri on tarttunut ajankohtaiseen aiheeseen, jatkuvan kasvun vaatimukseen. Kasvukäyrät hallitsevat maailmaa, pörssikurssit nousevat ja laskevat, inflaatio nousee, hinnat nousevat. Saadakseen kasvua, yrityksen pitää tehostaa ja saneerata tai fuusioitua muihin, eli kasvaa. Tätä kaikkea Kuusankoskella nähty näytelmä käsittelee komedian keinoin.
Anika Kumpulainen yritysjohtaja Marjo Siltasena tekee melkoisen roolin pörssiyhtiön tiukkana kasvun vaatijana. Tämän tästä hän komentaa työporukan paikalle kuuntelemaan keitä milloinkin on erotettu, mihin yhtiöihin on fuusioiduttu, miten paljon on tehostettu. Käyrät eivät kuitenkaan osoita tarpeeksi jyrkkää nousua, joten lisää tehostettavaa pitää löytyä. Ja löytyyhän sitä. Alempana johtajana taiteilee jonkin aikaa Juhani Seppälä (Herkko Huttunen).
Lavastaja Elina Perälä oli rakentanut johtajalle näyttämön oikealle reunalle korotetun työhuoneen, jossa tämä pöytänsä takana tuijottelee vuoroin tietokonettaan vuoroin kännykkäänsä ja tekee päätöksiä. Kun kaikki ei mene putkeen, johtaja päästelee sumeilematta ärränpäitä eikä säästä muutenkaan sanojaan. Myönteistä palautetta ei tässä firmassa harrasteta, pelko on se, joka siivittää yhä tehokkaampaan ahertamiseen.
Näyttämön vasemmalla reunalla leimaa papereitaan tehokas työvoimatoimiston virkailija Pirjo Peräaho (Elisa Heikkinen). Hän toimii liukuhihnamaisesti kuten pörssiyhtiön johtajakin. Työttömät istuvat kiltisti tuoleillaan odottamassa pääsyä virkailijan puheille. Kun vuoro tulee, pitää homma hoitaa nopeasti eikä virkailijaa auta vastustella eikä turhia kysellä. Jos näin tekee, tulee karenssia.
Ihmisiä pelotellaan, nöyryytetään, masennetaan. Ilmapiiri lietsoo kehumaan itseään ja sorsimaan muita. Työttömien joukosta näyttäisi kuitenkin löytyvän jonkinlaista yhteishenkeä jopa mielenosoitukseen. Yksi esityksen vaikuttavimpia kohtauksia olikin se kohtaus, jossa toimittaja Leena Karhu (Maija Kuntsi) ja työtön Santtu Pekkarinen (Sisu Laitinen) nostavat yhdessä nyrkit pystyyn ja vielä yhdistävät nyrkkinsä.
Esitys meni railakkaasti eteenpäin. Ehkä jotain olisi kuitenkin vaikkapa loppupuolelta voinut karsia, sillä monissa kohtauksissa toistettiin samoja aiheita. Kalakohtaukset olivat tavallaan hienosti toteutettuja, mutta ne olivat ikään kuin toisesta näytelmästä. Vai kuuluivatko ne Juhani Seppälän uneen? Jotain tälle kalareissulla tapahtui, sillä tuon reissun jälkeen Juhani alkaa lauleskella ja tanssahdella tyyliin ”Lintu lensi oksalla” eikä ollut enää markkinahumun vallassa.
Hienosti muutamat näyttelijät loikkivat roolista toiseen. Erityisen huvittava on pörssikäyräkohtaus, jossa pörssikäyrätytöt (Viivi Mauno ja Nea Mannila) yrittävät kaikin naisellisin konstein saada Anu Ruuhimäen käyrää nousuun. Muutenkin esityksessä on paljon hyviä oivalluksia, mutta ehkä se hieman lyhyempänä olisi ollut vielä nautittavampi.
Ritva Sorvali
