Elävästi kuvattua juhlintaa Helsingissä ja Meksikossa
Miki Liukkonen, Vierastila. Wsoy 2023.
Miki Liukkosen Vierastila on hänen aiempiin romaaneihinsa verrattuna kohtuullisen kokoinen, 554 sivua. Se on kuitenkin vaativa luettava tajunnanvirranomaisen kerrontansa, kappaleiden paksuuden ja rönsyilevän aiheenkäsittelyn takia. Kirjan kieli on kuitenkin niin eloisaa ja eteenpäin viilettävää, että jaksoin lukea kirjan loppuun.
Alkupuolella tapahtumia kuvataan lähinnä Ren-nimisen henkilön kannalta. Ren hortoilee ensin lähinnä Helsingissä, mutta päättääkin sitten lähteä Meksikoon, jonne olettaa ihastuksensa Annen lähteneen. Kirjailija kuvaa kaikilla aisteilla Meksikon kuumuutta, väenpaljoutta, melskettä ja eräänlaista sekasotkua.
Kirjan loppupuolella asioita tarkastelee minä-henkilö, joka voisi olla lähellä kirjailijaa itseään. Tämä minä asuu Renin naapurissa ja on jo vuositolkulla vakoillut Renin elämää. Minkä takia, se ei minulle kirkastunut. Joka tapauksessa minä istuu tietokoneensa ääressä ja katselee sieltä, mitä Renin kämpässä tapahtuu.
Tarinaan on siroteltu myös dekkarin elementtejä, sillä Renin terapeutti on murhattu, ja asiakkaita tietenkin epäillään tästä rikoksesta. Muun muassa Reniä epäillään. Terapeutin murha häivähtelee kirjan sivuilla silloin tällöin, mutta se on selvä sivujuonne.
Ren näyttää juopottelevan päivät pääskytysten. Hän on saanut jonkin perinnön, jonka turvin hän voi elää tällä tavalla. Minä-henkilö on lopettanut juomisen, mutta ratkeaa siihen taas jossain vaiheessa. Millä minä-henkilö elää, se jäi minulle epäselväksi. Jatkuva rahapula hänellä kuitenkin näyttää olevan.
Mietin sitä, miksi Miki Liukkonen on halunnut kirjoittaa näistä ihmisistä, jotka näyttävät olevan ikään kuin tuuliajolla. Kukaan ei näytä käyvän esimerkiksi töissä tai opiskelevan, vaan he viettelevät päiviään miten milloinkin, useimmiten kuitenkin erilaisten aineiden vaikutuksen alaisina.
Minä-henkilö on kirjailija, joten hänen pitäisi saada jotain aikaiseksi tällä saralla. Miksi hän oli ruvennut vakoilemaan juuri naapuri-Reniä, jonka elämäntyyli muistuttaa melkoisesti hänen omaa elämäänsä. Muutenkin kaikki kirjan henkilöt muistuttavat jollakin tavalla toisiaan tai ainakin elävät samantapaisesti.
Tämä henkilöiden samantapaisuus tavallaan turruttaa, oltiin missä tahansa, meneillään on jonkinlainen juhlinta. Onko kirjailijan tarkoitus kritikoida tuollaista elämäntapaa, saada lukija tajuamaan, että tuolla tiellä ole edessä vain tuhon tie.
Suomen kulttuurikentän kritiikkiä olin ounastelevinani sekä Renin että minän tajunnanvirtaosuuksissa, mutta koska en ole siinä kovin syvällä, en välttämättä ymmärtänyt kaikkea. Oletan että Vierastila on aiheensa takia melko pienen piirin kirja. Tämä on sääli, sillä kirjailijan kieli ansaitsisi suuremmankin lukijajoukon.
Ritva Sorvali
