Johanna Hasu, Työskennelkää rakkaudesta. Reuna 2025.
Johanna Hasun uutuus Työskennelkää rakkaudesta kertoo pianonsoitonopettaja Ingeborg Hymanderista (1865-1938). Ingeborgin isä oli kanttori-urkuri, joten lapsuudenkodissa laulettiin ja soitettiin ja lapsia opastettiin musiikin pariin. Äitikin lauloi, mutta kymmenpäisen lapsikatraan huolto todennäköisesti vei pääosan hänen ajastaan.
Johanna Hasu kertoo Ingeborin lapsuudenkodin asioista paljon enemmän kuin Ingeborg Hymanderin myöhemmästä arkielämästä. Hymanderin aikuisvuodet täyttyvät kirjan mukaan hänen työstään Helsingin musiikkiopiston pianonsoitonopettajana ja halustaan kehittää opettajantaitojaan ja vaikuttaa alan kehitykseen muutenkin.
Vanhemmat olivat uskovaisia, joten kodissa laulettiin paljon hengellisiä lauluja ja virsiä. Uskonto seuraa myös Ingeborgia läpi elämän. Toinen suuri seuralainen on klassinen musiikki, Bachin ynnä muiden pianosävellykset. Näitä Ingeborg kerää hyllyynsä ja näitä hän päivittäin soittaa. Hän ikään kuin elää musiikista ja musiikissa.
Kirjan nimi ”Työskennelkää rakkaudesta” kuvaa Ingeborgin elämänohjetta. Hän toteuttaa tätä oppia työssään, hän pyrkii ohjaamaan oppilaitaan lempeästi soiton saloihin ja opastamaan heidät rakastamaan musiikkia, löytämään sen rikkaudet. Kun sisäinen palo on saatu heissä syttymään, harjoittelu alkaa sujua ja oppilas pääsee eteenpäin.
Ingeborg eli aikana, jolloin naisten työssäkäynti ja uranluonti eivät olleet vielä valtavirtaa. Suurin osa naisista meni naimisiin ja sai lapsia huollettavakseen. Ingeborg valitsi toisin. Hän keskittyi musiikkiin ja halusi olla siinä niin hyvä, että hänet lähetetään maailmalle lisäoppiin. Näin kävikin. Hän kävi ja eli useampaan otteeseen Saksassa.
Suomen historia sortoaikoineen ja kansalaissotineen kulkee taustalla ja vaikuttaa Ingeborgin elämään ja myös hänen sisarustensa elämään. Ingeborg lukee lehtiä ja seuraa tapahtumia.
Johanna Hasu on itsekin pianonsoitonopettaja, joten hänen on todennäköisesti ollut helppo samaistua Ingeborgin elämäntilanteeseen. Hasu viljelee paljon musiikkitermejä, mutta yllättävää kyllä, se ei haittaa täydellistä ummikkoakaan. Sillä kaiken läpi tulvii rakkaus tuohon työhön, ja rakkaus musiikkiin kulkee päällimmäisenä virtana läpi kirjan.
Valitettavasti Johanna Hasu ei ilmeisesti ole löytänyt juuri mitään Ingeborgin henkilökohtaisesta elämästä, etenkään hänen naisenelämästään. Myrskyluodolla Ingeborg kokee yllättävää läheisyyttä nojatessaan Hiljan olkapäätä vasten, mutta päättää, että tuo tunne saa jäädä luodolle. Ja sinne se ilmeisesti jäikin, asiasta ei myöhemmin kerrota mitään.
Kirjan loppupuolella Hasu kuvaa usein, kuinka Ingeborg hoitaa sisarensa lapsia, nämä ovat kuin osa hänen perhettään. Myös musiikki ja etenkin musiikkiopisto olivat Ingeborgin perhettä, sitä varten hän eli.
Työskennelkää rakkaudesta on ensisijaisesti romaani naispuolisen pianonsoitonopettajan työstä reilut sata vuotta. Naisen osaa Johanna Hasu korostaa, sillä jos Ingeborg olisi ollut mies, hänelle todennäköisesti olisi rohkeammin suositeltu esiintyvän taiteilijan elämää. Hasu tulkitsee Ingeborgin kuitenkin ajattelevan, että opettajana hän todennäköisesti johdatti useamman nuoren ihmisen musiikin maailmaan kuin esiintyjänä olisi tehnyt.
Vaikka kysy on pianonsoitonopetuksesta, tämä kirja voi todennäköisesti olla innoittava lukukokemus myös muiden alojen ihmisille. Rakkaus työhön voi syntyä muuallakin kuin pianon äärellä, rakkaus työhön voi luoda merkitystä ja sisältöä elämään millä tahansa alalla.
Joten kiitos kirjasta, kiitos elämänuskoa ja toivoa lisäävästä kirjasta, Johanna Hasu!
Ritva Sorvali
