Minna Mikkonen, Sydänhirviö. Kustantamo S&S 2025.
Sydänhirviö kuvaa naista, joka on matkalla synnyttämään esikoistaan ja siinä kaiken keskellä pohtii syyllisyyksiään. Hän muistelee erityisesti sisarensa kohtaloa ja omaa osuuttaan siihen. Hän oli vinkannut sisarelleen tietystä miehestä eikä ollut vastannut siskon puheluihin tiettynä iltana.
Toinen toistuva asia kirjassa on päähenkilön isoäidin kohtalo sodan tiimellyksessä. Isoäiti on lapsena joutunut venäläisten vankileirille ja kokenut siellä kovia. Hän on muun muassa nähnyt ihmisten näkevän nälkää ja kuolevan sekä kadottanut parhaan ystävänsä Anjan.
Kirjoittajaa ahdistaa se, että sekä siskon että isoäidin tapauksessa näiden kohtalot jäävät unhoon, kun niistä ei ole selkeitä mainintoja missään. Niitä ei ole ikään kuin tarpeeksi noteerattu. Esimerkiksi siskon kuolema mainitaan laajennettuna itsemurhana, vaikka sisko ei halunnut kuolla.
Kirjoittaja muistelee myös omaa raskausaikaansa ja puhelee lapselleen. Solutasolla hänen lapsensa saa perintöjä aiemmilta sukupolvilta äidiltä, isoäidiltä ehkä jotain siskoltakin. Lapseen on paljon ladattu.
Kirjan mini Sydänhirviö suorastaan pelottaa. Raskauden edetessä ja lapsen sydänääniä kuunnellessa alkaa kirjoittaja miettiä omia syyllisyyksiään ja muiden syyllisyyksiä. Miksi jotkin asiat ja jotkut ihmiset ja näiden kohtalot ikään kuin unohdetaan, sivuutetaan, tehdään mitättömiksi.
Kirjoittamalla tämän kirjan kirjoittaja tekee oikeutta sekä siskon kohtalolle että isoäidin sodanaikaisille kokemuksille. Nyt niistä on mustaa valkoisella, nyt ne ovat olemassa. Ja ikään kuin syntyvä lapsi omilla sydänäänillään olisi saanut tämän aikaan. Sukupolvien yhteistyöstä tämä kirja syntyi.
Ritva Sorvali
