Olavi Paavolainen, Synkkä yksinpuhelu. WSOY 1946.
Luin kesällä 2025 Olavi Paavolaisen Synkän yksinpuhelun. Se on hänen päiväkirjansa vuosilta 1939-1944 eli Suomen viime sotien vuosilta. Päähuomio on jatkosodassa. Kun kesällä 2025 uutisista tuli joka päivä kuvia ja tietoja Venäjän Ukrainaan tekemistä hyökkäyksistä ja Israelin Gasan moukaroinnista, Paavolaisen päiväkirja tuntui ihmeen ajankohtaiselta.
Synkkä yksinpuhelu alkaa Paavolaisen vuonna 1939 tekemältä Neuvostoliiton-matkalta, joka päättyy Mustallemerelle, ja sieltä Välimeren kautta ja Keski-Euroopan läpi hän vähitellen kotiutuu Suomeen. Euroopassa on jo osittain sota-ajan meininki, joten kotiinpaaluusta kehkeytyy jännitysnäytelmä.
Suomen jatkosodassa Paavolainen on ainakin suurimman osan aikaa tiedotusjoukoissa eli TK-komppaniassa. Hän kiertelee eri puolilla rintamalinjoja, mutta hänen pääpaikkansa on Mikkelissä. Kiertäessään rintamilla kuten esimerkiksi Aunuksessa, Lahdenpohjassa, Äänilinnassa, Syvärillä ja niin edelleen hän kuvailee sekä maisemia että paikallista asumista ja elämistä.
Paavolainen kuvaa päiväkirjassaan sekä johdon että tavallisten rivisotilaiden tilanteita ja tuntemuksia. Alkoholi helpottaa pohdintoja molemmissa joukoissa, aina hetkeksi. Kierrellessään rintamilla Paavolainen kuvaa millaiset tiet ja muut olosuhteet missäkin vallitsivat, ja monesti tuli lukiessa mieleen, että joukot olivat melkein oman onnensa nojassa jossain etulinjoilla.
Haastattelemalla myös eri joukko-osastojen sotilaita Paavolainen kirjaa päiväkirjaansa näiden antamia tilannekatsauksia ja tunnelmia. Sotasensuuri estää negatiivisten tietojen välittämisen eteenpäin, mutta päiväkirjoihinsa kuka tahansa saa kirjoittaa vaikutelmiaan. Niinpä Paavolaisen päiväkirjat ovat erinomainen lähde siihen, miltä rintamilla tuolloin tuntui.
Jatkososa oli yhteinen sota saksalaisten kanssa, ja tämä herätti kysymyksiä jo alusta lähtien, mutta erityisesti sodan lopulla. Kun tavalliselle sotamiehellekin Saksan häviö alkoi näyttää selvältä, oli sodanjohdossa jo pitemmän aikaa pähkäilty, miten sodasta pääsisi kunnialla tai edes jonkinlaisilla ehdoilla eroon. Tähän yllyttivät naapurit ja esimerkiksi Yhdysvallat.
Paavolaisen Synkkä yksinpuhelu on erinomainen kuvaus kansallisesta tragediasta. Saksalaissuuntaus oli vallinnut Suomessa koko 1930-luvun, joten ainakin tuolloinen valtion johto luotti tuohon tahoon. Ja koska talvisota osoitti, että idästä ei ollut hyvää odotettavissa, takerruttiin Saksaan. Talvisodassa Suomi oli ollut yhtenäinen, mutta jatkosotaan moni suhtautui epäillen, etenkin vanhan rajan ylittämiseen.
Jos jatkosota oli Saksan rinnalla ja menetettyjen alueiden palauttamainen päämääränä kuitenkin kohtuullisen helppo aloittaa, sen lopettaminen kesti ja kesti eikä siihen meinannut löytyä keinoa eikä sopivaa aikaa.
Ritva Sorvali
