Kartanonrouva vastuunkantajana Suomen sodan vaiheilla
Enni Mustonen, Matriarkka. Otava 2025.
Matriarkka on Enni Mustosen Kartanonrouvan tarinoita -sarjan kolmas osa. Sarja kuvaa Mäntsälässä sijaitsevaa Nordenskiöldien kartanoa ja sen asukkaita Suomen sodan tienoilla noin 1807-1809 ja sen jälkeen.
Perheen miehistä osa kuului tuolloin Ruotsi-Suomen armeijaan ja oli komennettuna muun muassa Viipurin puolustukseen. Kartanolla liikkui huhuja, että Venäjä voisi kohta hyökätä, että jotenkin pitäisi ruveta puolustusta järjestämään.
Venäjä sitten hyökkäsikin, ja Suomea puolustettiin miten missäkin. Monessa paikkaa alueet luovutettiin ilman mitään taisteluja eikä monikaan tiennyt, miten olisi pitänyt menetellä. Tiedotus oli kirjeiden ja kuriirien varassa ja kulki miten kulki. Jos Ruotsissa asuvalta kuninkaalta piti saada jonkinlainen ohjeistus, sitä olisi pitänyt odotella kuukausitolkulla.
Mutta Enni Mustonen ei kuvaakaan taistelutilanteita vaan kotirintamaa, elämää kartanossa. Siellä tärkeää on sadon saaminen, keväällä kylväminen ja istuttaminen, syksyllä korjaaminen ja säilöminen. Jos miehet ovatkin sotatouhuissa, alustalaiset, naiset, lapset ja vanhukset hoitavat kartanontyöt.
Tärkeää on myös käydä sunnuntaisin kirkossa, sillä saarnojen jälkeen seuraavat papin kuulutukset. Näihin kuuluvat paitsi syntyneet ja kuolleet, myös muut seurakuntalaisia kiinnostavat asiat. Pappi saattoi ilmoittaa kuninkaalta tulleesta käskykirjeestä tai muusta valtiollisesta asiasta. Myös taloudelliset kuulutukset kiinnostivat.
Matriarkka kuvaa naisten osaa kartanossa. Se kuvaa erityisesti kartanonrouva Hedda Nooraa, mutta myös kaikkia muita naisia ja myös naapurikartanoiden naisia. Esimerkiksi kirkonmenojen jälkeen eri kartanoiden naiset kokoontuivat kirkkokahveille ja vaihtoivat siellä sekä tietoja että ajatuksia.
Naisilla oli omat köörinsä sekä kartanossa että pitäjällä muutenkin. Kartanossa naiset kokosivat voimansa, jos esimerkiksi jonkun synnytys läheni. Apuja oli aina saatavilla. Myös muut sairauteen kuuluvat asiat olivat paljolti naisten kontolla.
Kun syksyn sato oli saatu talteen ja säilöttyä, alkoi käsitöiden teko. Kangaspuita oli viritelty useampaankin huoneeseen. Neulomisia oli menossa kaikilla, ja myös vaatteiden teko ja kunnostus vaati tekijänsä.
Kun venäläisiä sotilaita tuli kartanon maille, kotirintamalta vaadittiin neuvokkuutta näiden kanssa toimimiseen. Ei kannattanut olla nyrkit pystyssä vaan mieluumminkin pöytä koreana ja viinalekkerit auki, näin sotilaat saatiin rauhoitettua.
Sairauksista oli viisainta selvitä kotikonstein tai naapurien avulla. Lääkäreitä oli siellä täällä, mutta matkat olivat pitkiä, joten kynnys lääkärin hakemiseen oli korkealla. Kulkuyhteydet olivat hevosten varassa, talvella mentiin reellä, kesällä erilaisilla kärryillä, mutta menopelin vetäjänä oli aina hevonen.
Mielestäni Enni Mustonen kuvaa havainnollisesti 1800-luvun alkupuolen käytännön tilanteita Etelä-Suomen kartanoiden alueilla. Kartanonrouva päätti pitkälti asioista kartanonsa sisällä, jos mies viipyi sotareissuillaan. Ja kartanonrouvat keskenään yrittivät pysytellä tilanteiden tasalla tapaamalla toisiaan säännöllisesti.
Ritva Sorvali
