Naisopettajan elämää vahti koko kylä 1920-luvulla
Hilja Valtonen, Nuoren opettajattaren varaventtiili. Dramatisointi Pentti Pesä. Ohjaus ja koreografia Annukka Waara. Nuorena opettajattarena Liisa Harjuna Jenni Aikio. Esitys Tirvan Nuorisoseuran kesäteatterissa 22.7.2026.
Hilja Valtosen Nuoren opettajattaren varaventtiili ilmestyi 1926. Tuolloin aloitti myös Suomen yleisradio. Hieman aikaisemmin oli säädetty yleinen oppivelvollisuus, joka velvoitti koulunpenkille jokaisen oppivelvollisuusikäisen. Kouluja perustettiin, opettajia tarvittiin.
Niinpä opettajista kirjoittaminen oli tuolloin sata vuotta sitten erityisen ajankohtaista. Ainakin osa opettajista oli nuoria naisia, joten oli tärkeää kuvata, miten heitä heidän uudella urallaan tarkkailtiin, mitä heiltä vaadittiin, mitä heille sallittiin.
Kuvattu opettaja Liisa Harju on topakka ja napakka, hän osaa pitää puoliaan. Hän ei suostu mihin tahansa tuntijakoihin, hän ei suostu käymään muualla saunassa, kun kerran koululla on sauna, hän ei suostu kenen tahansa kosintaan. Liisa on savolaistyttö, mutta joutuu opettajaksi pohjalaiskylään.
Sata vuotta sitten naisella ei vielä ollut kovin montaa uramahdollisuutta. Opettajuus oli yksi. Ja jos meni naimisiin, ei voinut välttämättä enää käydä töissä. Silti moni halusi nimenomaan naimisiin, niin tässäkin tarinassa. Jostain piti mies tempaista, jotta ei tarvitsisi kavuta Kyöpelinvuorelle. Kylän tohtorille olisi ollut tarjolla monta morsianta.
Se kuka ketäkin kosiskeli, loisti oikeastaan päällimmäisenä tarinassa. Kyläläiset halusivat tietää nämä asiat, ja jos etenkin naisopettajaa epäiltiin siveettömyydestä kuten yöllä valvomisesta tai miesten kanssa kulkemisesta, rovasti tuli antamaan ripityksen. Susanna Rasimus rovastina hoiti tämän roolin antaumuksella. Näytelmän lapset juoksivat ketterästi kohtauksesta toiseen.
Raine Kohopää tohtorina sai koreilla kilpasulhasena. Hän esitti välipaloina näyttäviä liikunnallisia kiepsahduksia. Merja Huuhko Lyydia Hosiana esitti hyvin topakkaa vanhempaa kylännaista, joka pani jopa kylän juoppolalleille luun kurkkuun. Kai Laihisen esittämä Aholan Frans oli suorastaan pelottavan oloinen puukkosankari.
Tirvan esityksessä on runsaasti musiikkia, lauluja ja tanssia. Esityksen bändille oli rakennettu katettu esityspaikka, jossa tämä musisoi monilla soittimilla. Liisa Harjun esittäjä Jenni Aikio lauloi muutaman laulun ja hienosti lauloikin. Muutenkin Jenni suoriutui hyvin suuresta pääroolistaan. Hän oli luonteva ja selkeä.
Suurin osa lauluista laulettiin yhdessä. Tarinassa elettiin yksi vuosi, ja mukavasti tuohon vuoteen mahtui useampikin juhla, jota kylä kokoontui koululle juhlimaan. Ja mitäpä olisi juhla ollut ilman laulua ja tanssia. Näyttäviä joukkokohtauksia oli muitakin kuten mustiin asuihin puettu tanssikohtaus ja vaaleaharsoinen Liisan uni Kyöpelinvuorelta.
Esityksen lopulla harjoiteltiin näytelmää Pohjalaisia. Siinä näkyi hienosti hitaampi pohjalainen puheenparsi. Tämä ei jostain syystä näkynyt niinkään näytelmän muussa tekstissä.
Aluksi hieman tihutti, mutta vähitellen sade loppui kokonaan. Tirvan mainio esityspaikka veden äärellä pääsi näyttämään parastaan, tyyntä suomalaista järvimaisemaa. Joten mikä oli yleisön istuessa valmiin esityksen äärellä.
Ritva Sorvali
