Perhe on kiinnostava pohdiskelun aihe kaiken ikäisille
Juha Itkonen, Teoriani perheestä. Gummerus 2023.
Olen lukenut useampia Juha Itkosen kirjoja, niinpä tartuin myös kirjaan Teoriani perheestä. Nimi ei houkutellut eikä oikeastaan aihekaan, mutta päätin kokeilla.
Kummasti kirja alkoi vetää. Itkonen kuvaa vuorotellen lapsuudenperhettään sekä omaa perhettään eri vuosina. Vähitellen lapsuudenperhe jää vähemmälle ja oma perhe valtaa kaiken alan. Lapsia syntyy Itkoselle kuuden vuoden välein, joten eri-ikäisten lasten kanssa sattuu ja tapahtuu.
Lapset ja isä ovat pääroolissa. Lasten äiti jää taustalle, hän hoitaa osuutensa, mutta Itkonen ei pysähdy sitä tarkemmin kuvaamaan. Äidillä on vaativa ja ilmeisen aikataulutettu työ, joten itsenäistä kirjailijantyötä tekevä Itkonen on vapaampi esimerkiksi viemään lapsia tarhaan ja hakemaan heitä sieltä.
Aluksi Itkonen kokee itsensä kummajaiseksi leikkipuistossa eikä halua puhua siellä käytettyä hänen mielestään lässyttävää kieltä. Hän lymyilee taustalla. Vähitellen hän uskaltaa olla siellä mikä on. Monesti Itkonen kokee, että lapsilta vaaditaan liikaa. Esimerkiksi muskareissa yksivuotiaiden pitäisi istua paikallaan ja keskittyä ohjaajan ohjeisiin. Toivotonta etenkin kaksosten kanssa.
Itkonen miettii sitäkin, miten lapset ovat pienestä pitäen itsellisiä olentoja, joilla on oma pää ja omat ajatukset. Niinpä vanhemmat eivät voi aina tietää, mitä lapsen päässä liikkuu. Itkonen kuvaa tilanteita, jolloin kaikki näyttää menevän pieleen, mutta myös ihania hetkiä lapset kainalossa. Kun lapset keskittyvät yhä uudelleen samaan tuttuun satuun, tiheän tunnelman voi aistia.
Lapsista puhutaan ja kirjoitetaan useimmiten negatiiviseen sävyyn, ikään kuin riesana, ongelmana. Itkosen mielestä ongelmia syntyy, mutta enemmän pitäisi kirjoittaa siitä, mitä lapset vanhemmilleen antavat. Nämä antavat elämänilon ja tulevaisuuden. Kun ihminen elämänsä lopulla miettii, mitä on saanut aikaiseksi, lapset nousevat ykköseksi.
Hyvältä tuntui myös pohdinta ajan kulumisesta. Miten me elämme tätä elämäämme tässä ja nyt, opimme mitä opimme kantapään kautta. Emmekä saa toista elämää, jossa voisimme kaiken oppimamme hyödyntää. Koko ajan on meneillään suora lähetys, joka kestää sen minkä kestää.
Kiinnostavaa oli sekin ajatus, että monesti perheet elävät ikään kuin umpiossa, suljettuina muusta yhteiskunnasta. Vaikka ulkopuolinen huomaisi, että kaikki ei ole kohdallaan, perheen sisäisiin asioihin on vaikea puuttua.
Eli vaikka tartuin tähän kirjaan epäillen, se vei mukanaan, ja koen, että pohdiskelua perheestä voi tehdä minkä ikäisenä tahansa.
Ritva Sorvali
