Jatkosodan pommituspäivä Kuopiossa 1941
Sirpa Kähkönen, Lakanasiivet. Otava 2007.
Luin Sirpa Kähkösen Lakanasiivet uudelleen nyt vuonna 2026, kun Ukrainan sotaa on käyty neljä vuotta, ja maailma on muutenkin taas uudella lailla sekaisin. Lakanasiivet kuvaa kuopiolaisia naisia yhtenä päivänä 1.7.1941. Jatkosota on siis alkuvaiheessa, eikä kukaan tiedä mitä tuleman pitää.
Tuo päivä 1.7.1941 on helteinen ja aurinkoinen, ja juuri tuona päivänä Kuopiota pommitetaan. Sireenit soivat, ihmiset juoksevat pommisuojiin, vanhuksia kannetaan niihin, monella on muistissa talvisodan vastaavat tilanteet, yritetään toimia niiden mukaan. Pyykit ovat kuivumassa, syttyy tulipalo, savua leviää kaikkialle, pyykit mustuvat.
Sirpa Kähkönen kulkee tässä kirjassa ihmisten kodeissa, ravintola Tatrassa, satamassa, junassa Ja asemalla, ympäriinsä. Kirjailija kuvaa tuota päivää ainakin 10 eri ihmisryhmän näkökulmasta. He kukin elävät omaa elämäänsä, mutta joutuvat nyt sireenien soidessa uuteen tilanteeseen, kun ei tiedä lähteäkö juoksemaan jonnekin vai pysyäkö paikallaan.
Lapsia ja vanhuksia on jo aikaisemmin lähetelty siirtoloihin ja sukulaisten luo maalle. Esimerkiksi Anna Tuomi on lähettänyt pienet kaksosensa Oton ja Liljan maalle. Siellä oletetaan olevan turvallisempaa, ja siellä on ainakin maitoa ja leipää enemmän kuin kaupungissa.
Kuopion näyttää vallanneen eräänlainen irtonaisuuden tunne. Kaupungissa on pääasiassa naisia. Tanssiminen on jo kielletty, niinpä esimerkiksi ravintola Tatra on kiinni. Elokuvien esittäjä olettaa, että elokuvilla on kysyntää, niitä ei ole kielletty.
Uusia ihmissuhteita on kehittymässä, monet vanhat ovat eron partaalla. Jonkinlainen kiihko ja uuden odotus näyttää villinneen ihmiset. Koska huomisesta ei tiedä, pitäisi yrittää elää tätä päivää. Nuoremmat miehet ovat sodassa, mutta ei tiedetä missä. Heihin ei vielä saa mitään yhteyttä.
Nyt Ukrainan sodan läpi luettuna Lakanasiivet antaa samaistumispintaa vaikkapa ukrainalaisten tilanteeseen. Miltä tuntuu kulkea varpaisillaan, kun ei tiedä, koska on taas juostava pommisuojaan. Uusi tilanne lähentää ihmisiä, ruvetaan auttamaan toinen toisiaan.
Myös huhut elävät. Kuopiossa huhutaan, että sinne olisi tulossa saksalaisia. Desantteja ja vakoilijoita pelätään ja hiemankin tavallisuudesta poikkeavia ihmisiä annetaan mieluusti ilmi.
Hieman sillanpääläinen vaikutelma tulee siitä, että kuu katselee tätä kaikkea ylhäältä kylmänä ja etäisenä. Lakanasiivillä puolestaan voi lentää korkealle ja katsella itsekin Kuopiota vähän ylempää. Lopussa Mannerheim lentää talvisodan kaatuneiden kanssa pitkin Suomea ja etenkin rajaseutua.
Eli Lakanasiivissä on realistisen kerronnan lomassa myös irrealistisia osia kuten nuo lentämiset, joiden merkitystä joutuu erikseen tulkitsemaan. Muuten mennään eteenpäin ihmisten arjessa, kaiken puutteessa ja epävarmuudessa.
Ritva Sorvali
