Kun nuori nainen irrottautuu laestadiolaisyhteisöstä
Suvi Ratinen, Matkaystävä. Otava 2019.
Suvi Ratisen esikoisromaanin Matkaystävän kannessa on musta lammas. Joku on suvun mustalammas. Eli joku poikkeaa harmillisesti muista tai on suorastaan aiheuttanut häpeää tai vaikka taloudellista menetystä jollekulle.
Matkaystävä kertoo oikeastaan useammastakin mustasta lampaasta. Kirja kuvaa pääasiassa laestadiolaisyhteisöä, jossa jotkut nuoret pyristelevät eroon taustastaan. Pääroolissa on minäkertoja nuori tyttö, joka lähes parikymppiseksi pysyy ryhmässä mukana, mutta sen jälkeen alkaa ottaa eroa entiseen laumaansa.
Eletään jossain pienemmällä paikkakunnalla, jossa on laaja laestadiolaisyhteisö, uskovaiset, uskossa olevat. Uskovaiset jakavat ihmiset kahteen ryhmään, heihin uskovaisiin ja maailmallisiin. Uskovaiset pelastuvat, mutta maailmalliset joutuvat helvettiin.
Minäkertojalapsi harmittelee tätä. Että, se ja sekin ihan mukava ihminen joutuu siis kadotukseen. Lapsi uskoo kuten hänelle on kerrottu. Kun aikaa kuluu lapset kasvavat, rupeavat kiinnostumaan pojista, meikkaamisesta, nuorten asioista. Synti astuu yhä syvemmin mukaan elämään. Lähes kaikki mukava on syntiä.
Suvi Ratinen kuljettaa tarinaa sekä nykyajassa että lapsuudesta alkavassa menneessä ajassa. Vähitellen nuo aikatasot yhdistyvät. Kun päähenkilö lähtee kotoaan Helsinkiin, hän on siellä kuin maahanmuuttaja. Hän on elänyt ilman televisiota, ilman nuorten musiikkia, ilman elokuvia. Hän on ikään kuin ulkopuolinen.
Hän menee yliopistoon ja opiskelee pikavauhtia. Hän saa hyvän työpaikan ja menestyy. Mutta jossain sisimmässään hän on ikään kuin hukassa. Vierailulla poikakaverin kotona, hän ei tiedä mitä sanoisi, kun kysytään jostain elokuvasta. Hän kokee olevansa ikään kuin vierasta rotua.
Hän on kuulunut meikäläisiin lapsuudenyhteisössään, mutta siirtynyt aikuisena toiseen ryhmään, teikäläisiin. Tämä siirtyminen vie vuosikausia, ja tuleeko se koskaan täydellisesti onnistumaan:
Mielistellen ja tapoihin mukautuen yritän pakkosulauttaa itse itseni tähän vieraaseen kulttuuriin, kotimaahani. Tavallisten suomalaisten ihmisten kaltaisuus ja hyväksyntä ovat minun oleskelulupani. Joko olen sen lunastanut?
Eli Suvi Ratinen kuvaa eräänlaista maahanmuuttoa Suomen sisällä. Ratinen kuvaa päähenkilöään tarkasti ja läheltä, hänen arkeaan ja tunteitaan. Ja vaikka monet asiat ovat vakavia ei huumori ole kaukana. Se kukkii esimerkiksi lasten repliikeissä, kun nämä kommentoivat aikuisten elämää.
Olettaisin, että Matkaystävä voi auttaa suomalaisia ymmärtämään myös maahanmuuttajien tilannetta, kun kaikki on uutta ja outoa eikä edes kieltä ymmärrä.
Ritva
